Blogi: Keitä tulee teititellä? 

Minulla on ranskalainen tuttava. Kun hän kirjoittaa silloin tällöin sähköpostia, hänen käyttämänsä sanamuodot saavat vastaanottajan tuntemaan itsensä aivan erityisellä tavalla huomioiduksi. Tiedänhän minä, että kyse on kohteliaasta tavasta ilmaista itseään, mutta minua se postiin vastaanottajana aina ilahduttaa. Ehkä näin on oikeasti tarkoituskin. Ranskalaisen tuttavani viestit kertovat, että eri kielet ja niitä käyttävät ihmiset toimivat keskenään hieman eri tavoin. Se mikä on toiselle normaalia, on toiselle erityistä ja mieltä ylentävää. Sama pätee tietenkin myös toisin päin. Suomalaisten pidättyvä ja lyhytsanainen asiaan keskittyvä puhetapa saattaa vaikuttaa muiden mielestä jopa tylyltä. 

Samanlainen puhetapojen erilaisuus tulee vastaamme myös Raamatun lehdillä. Esimerkkinä tästä käytän Esterin kirjan alkua. Kirjan alussa kerrotaan, kuinka suurkuningas Kserkseen puoliso, kuningatar Vasti, kieltäytyy noudattamasta kuninkaan määräystä. Tämän seurauksena päätetään vaihtaa kuningatarta. Kuinka asia käytännössä toteutettaisiin, on luonnollisesti hankalaa ja siksi kuninkaan neuvonantajat ehdottavat kuninkaalle – hepreaa läheisesti mukaillen: ”Etsivät kuninkaalle nuoria naisia” (Est. 2:2). Virkamiehet toisin sanoen puhuttelevat suurkuningasta kohteliaasti. Tässä emme tapaa ihastuttavia ranskalaisia fraaseja, mutta voimme silti tunnistaa neuvonantajien käyttävän tilanteeseen sopivaa kohteliasta puhetapaa. 

Meidän arkikokemuksemme osoittaa, ettei ole yhdentekevää, kuinka puhumme muille ihmisille. Mehän valitsemme esimerkiksi sen, kuinka kohteliaita haluamme milloinkin olla. Toisinaan kohteliaisuus vaatii erityisiä sanankäänteitä, toisinaan riittää tavallisempi arkinen puheenparsi. Asiaa tarkemmin tutkittaessa voi huomata, että puhetapaamme vaikuttaa paitsi se, kenelle puhumme, myös se, missä tilanteessa asiamme sanomme.  

Tutkijat puhuvat tässä yhteydessä valtasuhteista ja yhteenkuuluvuudesta. Toisin sanoen, puheemme kertoo, miten haluamme ilmaista suhteemme toisiin ihmisiin. Tämä seikka on kieli- ja kulttuurikohtainen, kuten jo esimerkki Esterin kirjasta edellä osoittaa. Muinaisen hepreaksi kirjoitetun tekstin sisältämät sanankäänteet poikkeavat nykysuomessa tavallisesti käytetyistä. Esterin alun tapauksessa jo siitäkin syystä, että harvat meistä puhuttelevat koskaan kuninkaita. 

Valitsemani esimerkki suurkuninkaan neuvonantajista valaisee asiaan liittyvää raamatunkääntäjien haastetta. Kääntäjät joutuvat miettimään, kuinka kääntää muinaisen tekstin sisältämät puhuttelut. Esimerkkitapauksessa vuoden 1992 virallinen suomennos aloittaa neuvonantajien sanat: ”Kuningasta varten tulisi etsiä … nuoria neitoja.” Toisin sanoen kääntäjät välttävät suoraa puhuttelua, kuten toisinaan kielessämme tehdäänkin. Asiaan vaikuttaa myös se, ettei hepreankielisessä alkutekstissä siinäkään ole suora puhuttelua. 

Sekä nykysuomalaisten kielenkäyttöä koskevista tutkimuksista että uuden Raamatun suomennoksen käännösehdotusten testauksesta on käynyt ilmi, että puhuttelu nykysuomessa on monimutkainen asia ja eri ihmisillä on keskenään erilaisia mielipiteitä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Yhdestä asiasta vallitsee silti laaja yksimielisyys: iäkkäitä on hyvä teititellä, ja presidenttiä. Ehkäpä siis myös neuvonantajien tulisi teititellä suurkuningasta? Tulisiko esimerkkitapauksessa neuvonantajien siksi aloittaa käyttäen teitittelyä: ”Teille voitaisiin etsiä nuoria naisia” tai jopa ”Voisitteko lähettää väkeä etsimään nuoria naisia”? 

Suomalaisessa raamatunkäännösperinteessä ei tietääkseni ole koskaan käytetty teitittelyä. Tämä johtuu siitä, ettei teitittely kuulu muinaisten itämaisten kulttuurien puhetapoihin. Koska meillä on perinteisesti pyritty seuraamaan alkutekstin puhetapoja varsin läheisesti, ei teitittelyä käytetä Raamatun lehdillä. Tutkimuksista ja testauksesta seuraisi kylläkin toisenlainen tapa toimia. Näyttää siltä, että valtaosa suomalaisista pitää luonnollisena, että esimerkin kaltaisissa tapauksissa suurkuningasta teititeltäisiin. Pitäisikö siksi Raamatun lehdilläkin kuninkaita teititellä? 

Kielessämme on teitittelyn ohella toki muitakin keinoja osoittaa kohteliaisuutta tai valtasuhteita. Osa meille tutuista keinoista on käytössä myös Raamatun hepreassa, osa ei. Kun tekeillä olevan Vanhan testamentin suomennoksen yhtenä tavoitteena on käyttää rikasta ja vivahteikasta suomen yleiskieltä, olisi luonnollista, että käännöksessä ihmiset puhuisivat toisilleen siten, että käytetyt sanamuodot eivät olisi meille tavalliseen puhetapaan nähden kankeita tai tilanteeseen sopimattomia. 

Kun käännöstyön yhteydessä on pohdittu teitittelyä, ja muitakin kohteliaan puhetavan muotoja, on havahduttu siihen, etteivät kaikki Raamatun sivuilla vastaamme tulevat tilanteet ole samanlaisia. Jos kuningasta ehkä sopisi teititellä, niin sopisiko sama muihinkin tilanteisiin? Jos sopisi, niin millaisiin tilanteisiin? Esimerkiksi Ruutin kirjassa on tilanteita, jotka vaativat tässä suhteessa harkintaa. Pitäisikö miniöiden, Ruutin ja Orpan, teititellä anoppiaan Noomia, jos iäkkäämpiä henkilöitä sopii teititellä? Ainakaan minun ikäiselleni henkilölle ei sellainen olisi aivan tuntematonta teitittelihän vaimoni omia vanhempiaan. Uuden Raamatun suomennoksen laatijoille tosin minun kokemukseni ei voi olla määräävä tekijä. Jos Ruutin ja hänen anoppinsa suhde tekisi mahdolliseksi myös luontevan sinuttelun, niin päteekö sama kaikkiin ihmisiin, joita hän kirjan edetessä törmää? Voisiko ulkomailta tullut köyhä nainen, Ruut, sinutella entuudestaan tuntematonta rikasta maanomistajaa, Boasia, vaikka Boas käyttäisikin tuttavallista kieltä?

Teksti: Seppo Sipilä, johtava asiantuntija, raamatunkäännöstyö, Suomen Pipliaseura

Pipliaseura on aloittanut Vanhan testamentin suomentamisen alkukielistä mobiilikäyttäjälle. Lähestymistavassa keskeistä on alkukielisen raamatuntekstin kääntäminen mobiilikäyttäjille sekä se, että jo kääntämisen aikana fokus on vastaanottajien kielentajussa ja eri käyttöyhteyksissä. Sipilä on mukana ohjaamassa käännöstyötä. Lue lisää VT2028 -käännöshankkeesta: VT2028 – käännöstyö alkanut – Suomen Pipliaseura