Blogi: Olemassaoloa hyväksymässä – raamattumietiskely
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla – –
aika surmata
ja aika parantaa – –
Aika on rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Kuten korona, sotakin on tuntunut palauttavan meidät menneeseen aikaan, isovanhempien kokemuksiin. Maailma ei olekaan muuttunut. Kuolemaa, kulkutauteja ja silmitöntä julmuutta on nyt kuten ennenkin. Sodalla ja tappamisellakin on aikansa, ja tulee olemaan vastakin.
Moni meistä on viettänyt päiviä uutisia vahtien ja valvonut öitä sodan kauhukuvat mielessään. Sotauutisia seuratessa voi tuntua siltä, että on väärin unohtaa tilanne hetkeksikään. Ettemme unohda, totu ja turru.
Minuakin ovat usein hallinneet tuskaiset ajatukset maailman pahuudesta. Kansanmurhat, kidutus, joukkoraiskaukset, pakolaisaallot. Ja lisäksi vielä ympäristökriisi – ilmastonmuutos ja lajien sukupuutto. Se kaikki on totta, ja se kaikki vaatii aktiivista toimintaa. Jos kaikkea ja kaikkia ei voida auttaa, niin paljon voidaan kuitenkin yhdessä tehdä.
Mutta tuskassa vellominen ei auta ketään. Se vain halvaannuttaa meidät paikallemme.
Siksi ajattelen, että maailmantuskasta saa ja pitääkin päästää itsensä lomalle. Tietää pitää, mutta tuskitella ei. On tehtävä, minkä voi, ja pyrittävä silti hyväksymään olemassaolo, Jumalan luoma maailma.
Maailmantuskan ottaessa vallan kannattaa ottaa pieniä askelia kohti sen hyväksymistä, mikä kaikki on juuri nyt. On hyvä alkaa pienestä, tahtomalla Jumalan kanssa sitä, mikä on aivan tässä. Minä hengitän, minä aistin tämän kehoni; minä otan sen vastaan ja tahdon sitä Jumalan kanssa. Minä otan vastaan tämän hetken, tämän ympäristön missä nyt olen; tahdon Jumalan kanssa, että tämä päivä tulee. Minun ei tarvitse ratkaista kaikkea nyt eikä tietää, miksi kaikki on niin kuin on. Aloitan ottamalla vastaan olemassaolon itsensä, sen, mikä on ihan lähellä. Sen pohjalla odottaa yleensä ilo ja vapautuminen.
Elämässä ja olemassaolossa on toki myös yönsynkät puolensa, helvetilliset syvyytensä. Ja silti on totta myös se, mitä me messussa rukoilemme: ”Totisesti on kohtuullista, oikein ja autuaallista, että me aina ja joka paikassa kiitämme ja ylistämme Sinua.” Sillä kaikesta huolimatta olemassaolo on lahja. Maailmassa kimaltaa yhä Jumalan hyvyys. Jopa aina ja joka paikassa.
–
Seurakuntapastori TT Anni Pesonen
Raamattumietiskely on julkaistu myös uusimmassa Piplia-lehdessä
Pesosen kirja Credo — Tieni mystiikkaan oli Vuoden kristillinen kirja 2021. Pesonen toimi myös Pipliaseuran UT2020-käännöksen ohjausryhmässä evankelis-luterilaisen kirkon edustajana.
