1Neljätoista vuotta myöhemmin palasin Jerusalemiin Barnabaksen kanssa. Otin mukaan myös Tituksen. 2Menin Jerusalemiin, koska olin nähnyt näyn. Kerroin siellä, millaista ilosanomaa julistan kaikille kansoille. Puhuin erikseen seurakunnan johtohenkilöille, koska halusin varmistua siitä, etten näkisi turhaa vaivaa. 3Edes Titusta, kreikkalaista matkakumppaniani, ei pakotettu ympärileikattavaksi.
4Joukkoomme oli kuitenkin ujuttautunut vakoilijoita, jotka olivat olevinaan Herran seuraajia. He halusivat orjuuttaa mielemme ja viedä vapautemme, jonka olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. 5Koska halusimme säilyttää ilosanoman totuuden teitä varten, emme taipuneet hetkeksikään heidän tahtoonsa.
6Ne, joita siellä pidettiin arvossa, eivät vaatineet minulta mitään muuta. – Minulle on tosin aivan sama, keitä he olivat. Ei Jumala katso ihmisen asemaa. – 7He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu ilosanoman julistaminen muille kuin juutalaisille siinä missä juutalaiset oli annettu Pietarin eli Keefaksen vastuulle. 8Hän, joka sai Pietarin ryhtymään juutalaisten apostoliksi, sai minut ryhtymään muiden kansojen apostoliksi.
9Jaakobia, Keefasta ja Johannesta pidettiin seurakunnan tukipylväinä. Kun he saivat tietää, millaisen suosionosoituksen olin Jumalalta saanut, he sopivat kanssamme yhteistyöstä ja löivät kättä päälle. Minä ja Barnabas ottaisimme vastuullemme muut kansat ja he ottaisivat juutalaiset. 10Heidän seurakuntansa köyhiä meidän kuitenkin pitäisi auttaa, ja niin olen parhaani mukaan tehnytkin.