Suomen Pipliaseura

19.04.2022

Sana

Jeesus ilmestyy uudelleen

36Oppilaiden vielä puhuessa Jeesus seisoi äkkiä heidän keskellään ja sanoi: »Rauhaa teille.» 37Oppilaat kauhistuivat ja luulivat näkevänsä aaveen. 38Jeesus sanoi: »Miksi olette poissa tolaltanne? Miksi annatte epäilyjen nousta mieleenne? 39Katsokaa käsiäni ja jalkojani niin näette, että minä tässä olen. Koskettakaa minua niin huomaatte, että olen lihaa ja luuta toisin kuin aaveet.» 40Näin sanottuaan Jeesus näytti oppilaille kätensä ja jalkansa. 41Oppilaat olivat vielä aivan sekaisin ilosta, kun Jeesus jo kysyi, oliko heillä mitään syötävää. 42He antoivat hänelle palan paistettua kalaa, 43ja hän otti ja söi sen siinä heidän edessään.

44Jeesus sanoi: »Tätä minä tarkoitin, kun puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne. Kaiken, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa, täytyi toteutua.» 45Silloin oppilaiden mieli avautui ymmärtämään kirjoituksia. 46Jeesus sanoi heille: »Näin on kirjoitettu. Kristuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä. 47Hänen nimissään on kaikkia kansoja kehotettava kääntymään, jotta ne saisivat syntinsä anteeksi. Työ alkaa Jerusalemista, 48ja te olette tämän todistajia. 49Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää kaupungissa, kunnes saatte korkeudesta voiman suojaksenne.»

Luuk. - Luukas 24:36-49UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä