Suomen Pipliaseura

6.8.2022 vesper

Psalmiteksti

Kuningas puolustaa sorrettuja

1Salomo-laulu

Jumala, anna kuninkaan jakaa oikeutta

niin kuin sinä sitä jaat,

kuninkaan pojan olla oikeudenmukainen

niin kuin sinä itse olet.

2Näin hän ratkaisee kansasi asioita oikein,

kohtelee vähäosaisiasi oikeudenmukaisesti.

3Silloin vuoretkin kantavat omillesi rauhaa,

oikeus kulkeutuu kukkuloilta heidän luokseen.

4Hän puolustaa köyhiä ja auttaa kovaosaisten lapsia,

mutta riistäjistä hän tekee lopun.

5Kansa kunnioittaa kuningasta yhtä kauan

kuin aurinko ja kuu kulkevat –

ne nousevat ja laskevat sukupolvesta toiseen.

6Hän on janoiselle nurmelle laskeutuva sade –

sadekuuro, joka kostuttaa kuivan maan.

7Oikeus kukoistaa hänen päivinään,

ja rauha vallitsee yhtä kauan kuin kuu kiertää.

8Hän hallitsee koko maailmaa,

hänen valtansa ulottuu suurelta virralta maan ääriin.

9Autiomaan asukkaat kumartuvat hänen edessään,

viholliset nuoleskelevat maan tomua.

10Tarsisin ja meren saarten kuninkaiden

on tuotava hänelle lahjoja,

Saban ja Seban kuninkaat antavat hänelle kalleutensa.

11Kaikki kuninkaat kumartavat häntä,

ja kansakunnat palvelevat häntä,

12sillä hän pelastaa

turvattoman ja apua anovan vähäosaisen,

kaikki ne, joita kukaan ei auta.

13Hän on myötätuntoinen

avuttomia ja puutteenalaisia kohtaan,

hän auttaa heidät ahdingosta.

14Hän vapauttaa heidät sorrosta ja väkivallasta,

heidän henkensä on hänelle kallisarvoinen.

15Eläköön kuningas kauan,

hän saa lahjaksi Saban kultaa.

Kansa rukoilee aina hänen puolestaan

ja pyytää hänelle siunausta jatkuvasti.

16Hänen päivinään maassa on viljaa yllin kyllin,

se lainehtii vuorten huipuilla asti

ja antaa runsaan sadon kuin Libanon.

Kaupunkien asukkaat kukoistavat yhtä runsaslukuisina

kuin maan heinäkasvit.

17Kuninkaan nimi on ikuinen,

se muistetaan aina auringon alla.

Kaikki toivovat saavansa siunauksen kuninkaalta.

Kaikki kansat kutsuvat häntä onnelliseksi.

18Kiitos Jumalalle, Israelin Jumalalle,

joka yksin tekee ihmeellisiä tekoja!

19Hänen mahtavaa nimeään ylistetään ikuisesti,

koko maa on täynnä hänen kirkkauttaan.

Näin on, juuri näin!

20Tähän päättyvät Daavid Iisainpojan rukoukset.

Psalmi 72:1-20UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä