02.08.2023


Kuuntele Tässä olen -harjoitus 02.08.2023
TÄSSÄ
Tarkastelen hetken ajatuksiani ja tunteitani. Tunnistan ne ja annan ne sinulle, Jumala. Jään eteesi.
– – –
Näet, mitä minulle kuuluu. Anna minun ottaa vastaan tämän päivän sanasi.
SANA
Meidän on syytä olla varuillamme, ettei kukaan jäisi joukosta eikä siten pääsisikään Jumalan lupaamaan lepoon. Tämä lupaus on yhä voimassa. Me olemme kuulleet ilosanoman kuten nuo entisaikojen ihmiset, mutta eipä sen kuulemisesta ollut heille mitään hyötyä. He eivät uskoneet ilosanomaa eivätkä siksi sisäistäneet sitä. – –
Jumalan kansan sapattijuhla on siis vielä edessäpäin. Se, joka on päässyt Jumalan luokse lepäämään, saa levätä työtä tekemättä niin kuin Jumalakin teki. Tehdään siis kaikkemme, että pääsisimme tuohon lepoon eikä kukaan sortuisi ottamaan mallia noista tottelemattomista.
Jumalan sana on elävä ja voimakas. Se on terävämpi kuin molemmilta puolilta teroitettu miekka. Se lävistää tajunnan ja hengen, viiltää nivelet, halkaisee luut ja paljastaa salaisimmatkin aikeet ja ajatukset. Jumalalta ei pysy salassa mikään, vaan hän näkee kaiken paljaana. Hänelle me olemme tilivelvollisia. (Hepr. 4:1–2,9–13)
Millainen kokemus minulla on siitä, että ilosanoman kuuleminen muuttui uskomiseksi ja sitten vielä sisäistämiseksi? Monet mystikot puhuvat uskon sisäisestä työstä: usko panee meidät töihin. Minkälaista työtä minä joudun tekemään salliakseni Jumalan sanan valaista salaisuuksiani, sisäisiä aikeitani ja ajatuksiani?
TÄSTÄ ETEENPÄIN
Anna minun löytää tänään valpas lepo sinun seurassasi.