Enšimmäini kirjani korinfilaisilla 10

₁Vellet, tahon muissuttua teilä, jotta kaikki miän tuatot matattih pilven juohattamina ta aššuttih meren poikki. ₂Šiinä pilveššä ta mereššä hiät kaikki kaššettih Moissein kera kulkijiksi. ₃Kaikin hyö šyötih šamua henkellistä ruokua ₄ta juotih šamua henkellistä juotavua. Hyö niätšen juotih šiitä henkelliseštä kallivošta, mi kulki hiän kera. Še kallivo oli Hristossa. ₅Kuitenki monie heistä Jumala ei hyväkšyn, ta hyö kuoltih tyhjäššä muašša. ₆Kaikki tämä on meilä varotukšena. Miän ei pie himoilla pahua, niin kuin hyö ruattih. ₇Elkyä ruvekkua kumartelomah valehjumalilla niin kuin eryähät heistä. Pyhissä Kirjutukšissa šanotah heistä näin: «Rahvaš istuutu šyömäh ta juomah, ta šiitä hyö nouštih pläššimäh». ₈Elkä ruvekka huoruimah niin kuin muutomat heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kakšikymmentäkolmetuhatta. ₉Miän ei pie kuotella, kuin pitälti Hospoti keštäy, ennein kuin kurittau meitä, niin kuin muutomat heistä ruattih; hyö kuoltih kiärmehen puromih. ₁₀Elkyä valittakkua niin kuin muutomat heistä; hiät tappo šurmananheli.

₁₁Kaikki, mitä tuattoloilla kävi, on meilä varotukšena. Še on kerrottu opiksi meilä, kenen ošana on elyä aikojen lopušša. ₁₂Ken smiettiy, jotta šeisou, kaččokkah, jotta ei lankieis. ₁₃Konša teitä muanitetah pahah, niin muistakkua, jotta šamalla keinoin muanitetah kaikkie ihmisie. Jumalah voipi luottua. Hiän ei anna muanitella teitä yli tiän voimien. Yheššä muanitukšen kera Hiän näyttäy poispiäšyn šiitä, niin jotta voitta šen keštyä.

₁₄Šentäh, armahat vellet, pisykkyä erošša valehjumalilla kumartamisešta. ₁₅Pakajan teilä niin kuin šemmosilla, kellä on mieltä piäššä. Tuumaikua iče, mitä mie šanon. ₁₆Kun myö plahoslovimma pričastien viinamal'l'an ta juomma šiitä, niin emmäkö myö tämän mal'l'an kautti piäše ošallisiksi Hristossan Vereštä? Ta kun myö katkualemma ta šyömmä pričastieleivän, niin emmäkö myö tämän leivän kautti piäše ošallisiksi Hristossan Runkošta? ₁₇Leipä on yksi, ta niin myöki olemma yksi runko, vaikka meitä on äijän, šentäh kun kaikin šyömmä tuošta yheštä leiväštä. ₁₈Tuumaikua Israelin rahvašta! Eikö papit, ket šyyvväh alttarilla pantuo uhrilihua, liitytä yhteh toini toisen kera ta iče Jumalan kera? ₁₉Mitä mie tahon tällä šanuo? Šitäkö, jotta valehjumalilla uhratulla lihalla ois mitä merkityštä tahi jotta valehjumalat oltais tovellisie? ₂₀En tietyšti! A konša toisenvieroset uhratah, niin hyö uhratah piessoilla eikä Jumalalla. Enkä mie taho, jotta teilä ois yhtevyš piessoih. ₂₁Työ että voi juuvva Hospotin mal'l'ašta, kun juonetta piessojen mal'l'ašta. Ettäkä voi šyyvvä Hospotin stolašša, kun šyönettä piessojen stolašša. ₂₂Ruohimmako myö šiännyttyä Hospotie? Olemmako myö muka Häntä voimakkahampie?

₂₃«Miula on valta ruatua kaikkie» – ka ei kaikešta ole hyötyö. «Miula on valta ruatua kaikkie» – ka ei kaikešta ole apuo. ₂₄Ei nikenen pie tavotella omua hyötyö, jokahini tavotelkah toisien parašta. ₂₅Šyökyä kaikkie, mitä lihakaupoissa myyvväh. Omanhenken rauhan tähen elkyä kyšelkyä, mitä lihua še on. ₂₆«Mua ta kaikki, mitä šiinä on, on Hospotin». ₂₇Kun šemmoni ihmini, ken ei ušo, kuččuu tiät luokšeh ta työ tahotta lähtie, niin mitänä kyšelömättä šyökyä kaikkie, mitä teilä taritah. ₂₈A kun ken šanonou teilä: «Tämä on valehjumalilla uhrattuo lihua», niin jättäkkyä še šyömättä tuon šanojan vuokši, omanhenken rauhan vuokši. Niätšen mua ta kaikki, mitä šiinä on, on Hospotin. ₂₉En tarkota tiän omuahenkie, kun tuon toisen. Mintäh antasin toisen ihmisen omanhenken miärätä, mitä mie šuan ruatua? ₃₀Kun mie kiitän Jumalua ruuvvašta, mintäh milma moititah šiitä, mistä iče kiitän? ₃₁Niin jotta šyöttäkö työ vain juotta, vain ruattako mitänih muuta, ruatakkua kaikki Jumalan kunnivokši. ₃₂Elkyä ruatakkua mitänä šemmoista, mi on riähkä jevreijen šilmissä tahi kreikkalaisien šilmissä tahi Jumalan uškojakunnan šilmissä. ₃₃Mie niise reistuan olla aina kaikilla hyvä. En tavottele ičelläni hyötyö, kun muijen ihmisien parašta, jotta hyö pelaššuttais.