Enšimmäini kirjani korinfilaisilla 12

₁Vellet, himottais, jotta työ tietäsijä toven Pyhän Henken lahjoista. ₂Työ muissatta, jotta konša vielä olija toisenvierosie, teitä niin kuin väkisin ois vetän mykkien valehjumalien luo. ₃Šentäh tietäkkyä, jotta ei kenkänä, ken pakajau Jumalan Henken vallašša, voi šanuo: «Iisussa on kirottu». Šamoin kenkänä ei voi šanuo: «Iisussa on Hospoti», muitein kun vain Pyhän Henken vallašša.

₄Pyhän Henken lahjoja on monenmoisie, vain Henki, kumpani ne antau, on šama. ₅Teilä on monenmoista ruatuo uškojakunnan hyväkši, vain Hospoti, kumpasella työ ruatta, on šama. ₆Tiän henkelliset lahjat ollah monenmoiset, vain Jumala, ken meissä kaikissa kaiken vaikuttau, on šama. ₇Hiän antau Henken jiäviytyö jokahisešša eri tapah, kuitenki yhtehisekši hyövykši. ₈Henki antau yhellä viisahuonšanat, toisella tiijonšanat. ₉Eryähällä še šama Henki antau erityisen ušon, toisella parentamisen lahjat. ₁₀Yksi šuau voiman luatie ihmehruatoja, toini tuou viestijä Jumalalta. Eryähällä on lahja erottua, mi on Jumalan Henkeštä lähtösin ta mi ei. Kellä on lahja paissa tuntomattomilla kielillä, a kellä lahja šelittyä näillä kielillä šanottuo. ₁₁No kaiken tämän šuau aikah yksi ta šama Henki, kumpani jakau omie lahjojah jokahisella, niin kuin tahtou.

₁₂Hristossa on niin kuin ihmisen runko, kumpasešša on monie ošie. Vaikka ošie on äijän, ne kaikki yheššä ollah yksi runko. ₁₃Miät kaikki, ollemma myö jevreit tahi kreikkalaiset, orjat tahi omavaltaset, on kaššettu yheššä Henkeššä, niin jotta meistä tuli yksi runko. Ta kaikin myö olemma šuanun juuvva šamua Henkie.

₁₄Eihän runkuo ole luajittu yheštä ošašta vain monešta. ₁₅Vaikka jalka šanois: «Kun kerran en ole käsi, en kuulu runkoh», niin eikö še kuiteski kuulu runkoh? ₁₆Ta kun korva šanois: «Kun kerran en ole šilmä, en kuulu runkoh», niin eikö še kuiteski kuulu runkoh? ₁₇Kun koko runko ois vain yksistäh šilmä, niin milläpä še kuulis? Tahi još še ois yksistäh korva, niin milläpä nuuhella? ₁₈Jumala kumminki ašetti runkoh kaikki eri ošat, niin kuin Hiän tahto. ₁₉Kun kaikki ois yhtä ta šamua ošua, niin oisko šilloin olomašša mitänä runkuo? ₂₀Runkon ošie on kuitenki monta, a runko on vain yksi.

₂₁Ei šilmä voi šanuo kiällä: «Mie en tarviče šilma». Yhellä keinoin piä ei voi šanuo jaloilla: «Mie en tarviče teitä». ₂₂Myö emmä voi elyä ilmain niitä runkonošie, mit näytetäh muita vähäväkisemmiltä. ₂₃Ta niitä runkonošie, kumpasie emmä pie kovuan arvošša, myö peitämmä hyvin. ₂₄A niitä miän ošie, kumpasie on huikie näyttyä, myö peitämmä vielä paremmin. Niitä runkonošie, kumpasie emmä häpiele, ei tarviče peittyä. Kun Jumala yhisti ošat runkokši, Hiän anto vähempiarvosilla ošilla šuuremman kunnivon. ₂₅Šilloin runkošša ei šynny riitoja, a šen ošat yheššä huolehitah toini toisešta. ₂₆Kun yksi runkonoša käršiy, šen kera käršitäh kaikki muutki. Ta kun yksi oša šuau kunnivuo, šen kera iluol'l'ah kaikki muutki.

₂₇Työ oletta Hristossan runko, ta jokahini teistä on tämän runkon oša. ₂₈Jumala pani uškojakuntah enšistäh yksie apostoliloiksi, toisie pani viessintuojiksi, kolmanšie pani opaštajiksi. Eryähillä Hiän anto lahjan luatie ihmehruatoja, eryähillä anto parentamisen lahjat, a eryähillä lahjan auttua muita. Eryähillä Hiän anto lahjan olla johtajana ta toisilla lahjan paissa tuntomattomilla kielillä. ₂₉Eihän kaikki olla apostolija. Ei kaikki olla viessintuojie eikä opaštajie. Kaikki ei šuateta luatie ihmehruatoja. ₃₀Ei kaikilla ole parentamisen lahjoja. Ta ei kaikki paissa tuntomattomilla kielillä, eikä jokahini voi šelittyä näitä pakinoja.

₃₁Staraikua šuaha ičellänä kaikista šuurimpie lahjoja! A nyt mie näytän teilä kaikista parahimman tien.