Apostolien kirja 17

₁Puavila ta Sila matattih Amfipolin ta Apollonijan kautti ta tultih Fessalonikkah, missä oli jevreijen sinagoga. ₂Puavila, niin kuin aina, mäni šinne ta kolmena šuovattana pakasi hiän kera Pyhien Kirjutukšien pohjalta. ₃Hiän šelitti heilä Kirjutukšie ta tovisti, jotta Hristossan piti käršie ta noušša kuollehista. Hiän šano: «Tämä Iisussa, kumpasešta mie teilä šanelen, on Hristossa».

₄Muutomat jevreit ušottih ta liityttih Puavilah ta Silah, šamoin šuuri joukko jumalanvarasijie kreikkalaisie ta monet korkierotuset naiset. ₅Tämä šai jevreit, kumpaset ei ušottu, kajehukšen ta vihan valtah. Hyö otettih matkah torilla veteliytyjie pahatapasie miehie, kerättih rahvašjoukko ta noššettih linnašša mellakka. Šiitä hyö rynnättih Jasonin talon luo ta reistattih šuaha käsih Puavila ta Sila, jotta viijä hiät rahvahan eteh. ₆Kun hyö ei löyvetty heitä, niin väkisin vejettih Jasoni ta eryähie uškovellijä linnan piälikköjen luo ta karjuttih: «Nuo koko muailman kuihuttajat on tultu jo tänne, ₇a tämä Jasoni otti hiät omah kotih. Kaikin hyö rikotah keisarin käškyjä ta šanotah čuariksi toista, eräštä Iisussua.» ₈Näillä šanoilla hyö šuatih rahvaš ta linnan piäliköt hämminkih. ₉Piäliköt otettih Jasonilta ta toisilta salokarahat ta piäššettih hiät pois.

₁₀Yön tultuo uškovellet työnnettih Puavila ta Sila Verijah. Šinne piäštyö hyö mäntih jevreijen sinagogah. ₁₁Tiälä jevreit oltih fessalonikkalaisie tolkukkahammat. Hyö otettih šana mielelläh vaštah ta joka päivä tutkittih Pyhie Kirjutukšie, jotta onko šielä tosiehki niin šanottu. ₁₂Monet heistä kiännyttih uškoh, šamoin monet korkiearvoset kreikkalaiset naiset ta miehet. ₁₃Ka kun Fessalonikan jevreit šuatih tietyä, jotta Puavila nyt jo Verijašša šaneli Jumalan šanua, niin šinneki hyö tultih ta ruvettih kuihuttamah ta ussuttamah rahvašta. ₁₄Šilloin uškovellet šamašša työnnettih Puavila matkah meren rannalla. A Sila ta Timofei jiätih Verijah. ₁₅Puavilan šuattajat kaimattih häntä Afiinah šuate ta šiitä lähettih jälelläh. Heijän matašša Puavila työnsi Silalla ta Timofeilla šanan, jotta hyö rutompah tultais hänen luo.

₁₆Kuni Puavila vuotteli Afiinašša omie matkalaisie, hiän näki, jotta linna on täyši valehjumalien paččahie, ta šiänty. ₁₇Hiän pakasi sinagogašša jevreijen ta jumalanvarasijien ihmisien kera ta joka päivä torilla pakautti kaikkie, ketä šielä šattu olomah. ₁₈Muutomat epikurilaiset ta stojikilaiset filosofit ruvettih pakinoilla hänen kera. Yhet heistä šanottih: «Mitä ollou šanovinah tuo avošuu?» «Onnakko hiän pakajau meilä vierahista jumalista», arveltih toiset, šentäh kun Puavila šaneli Hyvyä Viestie Iisussašta ta kuollehista noušomisešta. ₁₉Hyö otettih Puavila kerallah, vietih hänet Areopagih ta šanottih: «Miän himottais tietyä, mi on še uuši opaššuš, kumpasešta šie pakajat? ₂₀Myö kuulima šiulta outoja as's'oja. Tahomma tietyä, mitä ne oikein ollah?» ₂₁Niätšen afiinalaiset ta šielä eläjät vierahat mitänä ei ruattu niin mielelläh, kun paistih ta kuunneltih kaikkie uutta.

₂₂Puavila aštu kešellä Areopagie ta alotti pakinan: «Afiinan miehet! Mie kaikešta niän, jotta työ piettä kunnivošša jumalie. ₂₃Konša kävelin ta kaččelin tiän pyhie paikkoja, niin löysin šemmosenki alttarin, kumpaseh oli kirjutettu: ‘Tuntomattomalla jumalalla’. Juštih täštä tuntomattomašta Jumalašta, kellä työ kumarratta, mie nyt šanelen teilä.

₂₄Tämä Jumala luati muailman ta kaiken, mitä šiinä on. Hiän on taivahan ta muan Hospoti eikä Hiän elä käsin luajituissa pyhäkotiloissa. ₂₅Hiän ei tarviče ihmiskäsien apuo, niin kuin Hiän ois mitänih vailla. Ičehän Hiän antau kaikilla elämän, henken ta kaiken muun. ₂₆Hiän on luatin koko ihmisšuvun yheštä ihmiseštä ta ašettan kaikki kanšat elämäh muan joka puoleh. Hiän on ašettan niillä eloajat ta elo-alovehien rajat. ₂₇Hiän ruato tämän, jotta hyö ečittäis Jumalua ta mänetiijä löyvettäis Hänet, vaikka haparoijen. Kuitenki Jumala ei ole loittuona yheštäkänä meistä. ₂₈Häneššä myö elämmä, liikumma ta olemma olomašša. Onhan eryähät tiän runoniekatki šanottu: ‘Myö olemma Hänen šukuo’.

₂₉Ka kun kerran myö olemma Jumalan šukuo, miän ei šua smiettie, jotta jumaluš on minnih kuvan moini, kumpasen ihmini näki omašša mieleššä ta luati šemmosen kullašta, hopiešta tahi kiveštä. ₃₀Jumala pitälti šieti niitä aikoja, konša Häneštä ei tiijetty mitänä, vain nyt Hiän käšköy kaikkien ihmisien joka paikašša kiäntyö pahoilta teiltä. ₃₁Hiän niätšen on jo valinnun päivän, kumpasena Hiän suutiu koko muailman oikiella suutulla. Sut'jana on Mieš, kumpasen Jumala šiih ruatoh ašetti. Tämän Hiän tovisti kaikilla, kun noššatti šen Miehen kuollehista.»

₃₂Kuultuo Puavilan pakinoja kuollehien noušomisešta yhet nakrettih, a toiset šanottih: «Tahomma kuulla šiulta täštä vielä toičči». ₃₃Ta niin Puavila läksi heijän luota. ₃₄Eryähät miehistä kuitenki ušottih Puavilan šanomah ta kiännyttih uškoh. Heijän joukošša oli Areopagin mieš Dionisi, Damari-nimini naini ta vielä muita.