Apostolien kirja 20

₁Konša mellakka Efessašša ašettu, Puavila kučču opaššettavat luokšeh. Hiän neuvo heitä pisyö lujina, šiitä prostiutu heijän kera ta läksi Makedonijah. ₂Matan varrella hiän monin šanoin rohkisti uškojie ta niin tuli Kreikkah. ₃Šielä hiän oli kolme kuukautta. Šen jälkeh hiän meinasi lähtie meričči Siirijah. Vain kun šai tietyä, jotta jevreit hauvotah ajatušta noušša häntä vaštah, hiän piättiki männä šinne Makedonijan kautti. ₄Hänen matkalaisina Aasijah šuate oltih Pirron Sosipatri Verijašta, fessalonikkalaiset Aristarh ta Sekundi, derveläini Gaija, Timofei ta aasijalaiset Tihikka ta Trofima. ₅Hyö mäntih ieltäpäin ta vuotettih meitä Troadašša. ₆Riešanleivän pruasniekan jälkeh myö toiset purjehtima Hilipistä ta viijen päivän piäštä piäsimä heijän luo Troadah. Viipymä šielä šeiččemen päivyä.

₇Šuovatan jälkeh, netälin enšimmäisenä päivänä, opaššettavat keräyvyttih yhteh leipyä katkuamah. Puavila meinasi toisena päivänä lähtie ielläh ta nyt pakasi rahvahan kera. Pakina pitkisty puoliyöh šuate. ₈Yläkerran kamarissa, missä hyö oltih, palo monta lamppuo. ₉Puavilan pitän pakinan aikana eryäš Jeutih-nimini priha istu ikkunalla. Hiän uinosi šyväh uneh ta unimielissäh lankesi alaš kolmannešta kerrokšešta. Hänet noššettih kuollehena muašta. ₁₀Puavila šolahti alaš, painautu pojan piällä, šepäsi häntä ta šano: «Elkyä hätyälkyä, hiän on henkissä». ₁₁Šiitä Puavila nousi jälelläh kamarih, katkasi leipyä ta šöi. Šen jälkeh hiän pakasi vielä pitälti, huomeneškoittieh šuate, ta šiitä läksi matkah. ₁₂Poika tuotih kotih elävänä. Apie mieli haihtu ta kaikin oltih ilosie.

₁₃Myö nousima laivah ta purjehtima ieltäpäin Assoh tarkotukšena ottua Puavila šieltä matkah; näin hiän oli käšken, kun iče tahto männä šinne aštumalla. ₁₄Assošša vaštasima Puavilan. Myö ottima hänet laivah ta mänimä purjehissa Mitilinah. ₁₅Šieltä läksimä ielläh meričči ta toisena päivänä tulima Hiosšuaren kohalla. Tuaš kulkima päivän ta nenäštymä Samosan rantoih. Šiitä piäsimä Trogillih ta toisena päivänä tulima Milittah. ₁₆Puavila niät kaččo paremmakši männä Efessan kyličči, jottei viikoštuo Aasijašša. Hiän kiirehti, jotta kerkieis, još šuinki vois, Jerusalimih Stroičakši.

₁₇Militašta Puavila työnsi šanan Efessah ta kučču luokšeh uškojakunnan vanhimmat. ₁₈Konša hyö tultih, Puavila šano heilä: «Työ tiijättä, mitein mie elin tiän kera šiitä päiväštä šuate, konša tulin tänne Aasijah. ₁₉Ruavoin Hospotin hyväkši kaikešša tottelijana ta monin kyynälin keššin ne ahissukšet, kumpasie jevreit milma vaštah peitočči jassakoitih. ₂₀Mie en ole peitellyn mitänä, mistä ois teilä hyötyö, vain olen šanellun kaiken ta opaštan teitä rahvahan ieššä ta tiän omissa kotiloissa. ₂₁Jevreilöillä ta kreikkalaisilla olen paissun, jotta hyö jätettäis riähäššä elämini, kiännyttäis Jumalan puoleh ta ušottais miän Hospotih Iisussah Hristossah.

₂₂Nyt Pyhän Henken pakottamana mie matkuan Jerusalimih. En tiijä, mitä šielä miula tulou. ₂₃Šen vain tiijän, jotta Pyhä Henki kaikissa linnoissa tovistau, jotta milma vuotetah rauvat ta ahissukšet. ₂₄No mie en pie omua henkie kallehena. Tahon vain piäššä matan piäh hyvillä mielin ta lopettua šen ruavon, kumpasen mie šain Hospotilta Iisussalta. Ta še ruato on šanella Hyvyä Viestie Jumalan armošta.

₂₅Nyt še mie tiijän, jotta työ enämpi että niä milma, ei yksikänä teistä, kenen joukošša mie olen elän ta šanellun Jumalan Valtakunnašta. ₂₆Šentäh mie tänäpiänä šanon teilä, jotta mie en ole viäräpiä, kun teistä ken joutunou uatuh. ₂₇Mie en ole peitellyn mitänä, vain olen šanellun teilä kaiken, mitä Jumala tahtou.

₂₈Pitäkkyä huoli ičeštänä ta koko šiitä karjašta, kumpasen paimeniksi Pyhä Henki on tiät pannun. Paimentakkua Hospotin ta Jumalan uškojakuntua, kumpasen Hospoti omalla Verelläh ošti Ičelläh. ₂₉Mie tiijän, jotta miun lähön jälkeh tiän joukkoh tulou vihasie hukkie, kumpaset ei šiäššetä karjua. ₃₀Ta tiän omašta joukošta noušou miehie, kumpaset viärisselläh tosišanomua vetyäkšeh opaššettavat matkahah. ₃₁Niin jotta valvokkua! Muistakkua, jotta mie kolme vuotta vaipumatta, yötä päivyä, kyynälissä šilmin neuvoin teitä jokahista.

₃₂Nyt, vellet, jätän tiät Jumalan käsih ta Hänen armon šanan varah. Še šana voit lujittua teitä ta antua teilä perinnön yheššä kaikkien niijen kera, kenet Jumala on pyhittän. ₃₃Hopieta, kultua ta vuatetta mie en keltänä tahton. ₃₄Iče tiijättä, jotta mie näillä omilla käsillä olen hankkin šen, mitä miula ičelläni ta miun kera ollehilla on tarvinnun. ₃₅Kaikella keinoin mie näytin teilä, jotta näin, ruatamalla, pitäy huolehtie vähäväkisistä ta muistua nämä Hospotin Iisussan šanat: ‘Ošakkahampi on antua kuin ottua’.»

₃₆Tämän pakinan jälkeh Puavila laškeutu polvusillah ta moliutu yheššä hiän kera. ₃₇Kaikin ruvettih itkömäh, ševättih Puavilua ta annettih hänellä šuuta. ₃₈Heilä tuli oikein paha mieleštä, kun Puavila šano, jotta hyö enämpi ei šuaha nähä häntä. Šiitä hyö kaimattih Puavila laivah.