1Ka niin jättäkkä ne as's'at, mitä meilä enšimmäkši opaššettih Hristossašta ta kiirehtikkä eteh päin täyteh tietoh. Emmä rupie uuvveštah panomah kivijalkua ta opaštamah šemmosie as's'oja kuin kiäntymistä kuolomah viejistä ruatoloista ta uškuo Jumalah. 2Emmä rupie uuvveštah opaštamah kaštamisista ta käsien piälläpanomisešta, kuollehien noušomisešta ta šiitä, jotta Jumalan antama suutun piätöš on ikuni. 3Myö emmä jiä näih as's'oih, vain mänemmä ielläh, kun še ollou Jumalan tahto.
4Vet mahotointa on auttua niitä, ket kerran jo piäštih valoh, maisseltih taivahan lahjua ta yheššä toisien kera šuatih Pyhä Henki, 5maisseltih Jumalan hyvyä šanua ta tulijan muailman voimie, 6ka kuitenki hylättih uško. Ei heitä voi toiseh kertah kiäntyä pois riähistä. Hyö omakši vahinkokšeh aivan kuin uuvveštah nuaklitah Jumalan Poika ristih ta noššetah Hänet kaikkien nakrettavakši.
7Kun mua imenöy iččeheh vihman, kumpani šitä moničči kaštelou, ta antanou leivän niillä, ket šitä kašvatetah, šemmoni mua šuau Jumalan plahoslovenjan. 8No kun še kašvanou ohtajaisie ta piikkipenšašta, še on kelvotoin. Šemmoni mua on kirottu, ta viimein še tulella poltetah.
9Työ, armahat vellet, oletta kuitenki tuo parempi mua, ta teitä vuottau pelaššuš. Olemma šiitä varmoja, vaikka pakajamma näin. 10Jumala on oikiemielini. Ei Hiän unoha tiän ruatoja ta tykkyämistä. Kun työ auttoja Hänen pyhie ta vieläki autatta heitä, niin šiitä näkyy, mitein työ tykkyättä Hänen nimie. 11Tahtosima vain, jotta työ iče kenki loppuh šuate šuurella innolla vuottasija tiän toivon täyttymistä. 12Elkyä olkua laiskoja, vain ottakkua mallie niistä, ket on ušottu ta käršivällisešti vuotettu ta šentäh šuahah omakši še, min Jumala on luvannun.
Jumalan varma lupauš
13Antuas's'a Aprahamilla lupaukšen Jumala pošiutu omalla nimelläh, šentäh kun ei ollun ketänä šuurempua, kenen nimellä Hiän ois pošiutun. 14Jumala lupasi Aprahamilla: «Mie plahoslovin šilma hyvistä-hyvin šuurešti ta annan šiula äijälti jälkiläisie». 15Ta kun Aprahami käršivällisešti vuotti, niin hiän šai, mitä hänellä oli luvattu.
16Ihmiset pošiuvutah kenennih iččieh šuuremman nimellä. Pošiutumini lujittau as's'an ta lopettau kaikki heijän kiissat. 17Juuri šentäh Jumala niise pošiutu, jotta lujittua oma lupauš. Hiän tahto tällä varmalla tavalla näyttyä niillä, kellä lupauš oli annettu, jotta Hänen piätöš ei muutu. 18Noissa kahešša muuttumattomašša as's'ašša, lupaukšešša ta pošiutumisešša, Jumala ei voi valehella. Šentäh myö, Hänen šuojah puannehet, voimma aivan varajamatta pityä kiini šiitä toivošta, mi on meilä annettu. 19Tämä toivo on miän elämän juakkeri, luja ta varma. Še mänöy jumalankojin saviessan läpi kaikistapyhimpäh. 20Šinne mäni Iisussa miän iellä, konša Häneštä tuli ilmasenikuni Ylipappi, šemmoni kuin Melhisedekki.
