Jiävintä Iivanalla 1

₁Tämän kirjan as's'at Jumala jiävi Iisussalla Hristossalla jotta näyttyä omilla käškyläisillä, mitä kohta on tulošša.

Jumala työnsi oman anhelin ta hänen kautti näytti kaiken tämän käškyläiselläh Iivanalla. ₂Täššä kirjašša Iivana šanelou kaiken, mitä hiän näki. Hiän šanelou, mitä Jumala šano ta mitä Iisussa Hristossa tovisti. ₃Ošakaš on še, ken tämän kirjan toisilla lukou; ošakkahat ollah ne, ket kuullah nämä einuššuššanat ta ruatah šen mukah, mitä täh kirjah on kirjutettu. Lähellä on še aika, konša kaikki tämä tulou.

₄Iivana tervehtiy šeičentä uškojakuntua, kumpaset ollah Aasijan muakunnašša. Armuo ta rauhua teilä Häneltä, ken on, ken oli ta ken tulou, ta niiltä šeiččemeltä henkeltä, kumpaset ollah Hänen valtaistumen ieššä, ₅ta Iisussalta Hristossalta, kumpani on luotettava tovistaja. Hiän nousi enšimmäisenä kuollehista ta on muailman čuarien Halliččija!

Iisussa Hristossa tykkyäy meitä ta omalla Verelläh pesi miät riähistä. ₆Hiän luati miät čuariloiksi ta Jumalan, oman Tuattoh, pappiloiksi. Hänellä kuuluu kunnivo ta valta aina ta ilmasen ijän! Amin.

₈«Mie olen Alfa ta Omega, Alku ta Loppu», šanou Hospoti, Hiän, ken on, ken oli ta ken tulou, Kaikenvaltani.

₉Mie olen tiän velli Iivana. Niin kuin tiän šamoin miunki ošana ollah ahissukšet, mieki kuulun Hristossan valtakuntah ta miunki Hiän auttau keštyä. Mie jouvuin Patmos-nimisellä šuarella, šentäh kun šanelin ihmisillä Jumalan šanua ta tovissin Iisussašta Hristossašta. ₁₀Hospotin päivänä Henki valtasi miut, ta mie kuulin takuata lujan iänen, niin kuin ois torveh puhallettu. Še iäni šano: «Mie olen Alfa ta Omega, Enšimmäini ta Viimeni. ₁₁Kirjuta, mitä niät, ta työnnä kirja Aasijan muakunnan näih uškojakuntih: Efessah, Smirnah, Pergamoh, Fiatirah, Sardissah, Filadelfijah ta Laodikijah.»

₁₂Mie kiännyin nähäkšeni, kenen iäni miula pakajau. Kun kiännyin, nävin šeiččemen kultajalkaista lamppuo, ₁₃ta niijen šeiččemen lampun kešellä nävin niin kuin Ihmisen Pojan. Hänellä piällä oli pitkä sviitka ta rinnan ympärillä kultani vyö. ₁₄Hänen piä ta tukat oltih valkiet niin kuin valkie villa, niin kuin lumi, ta Hänen šilmät oltih kuin tulen liekkehet. ₁₅Hänen jalat oltih kuin šulatuškiukuašša hehkuva vaški, ta Hänen iäni oli kuin šuurien vesien pauhu. ₁₆Hänellä oli oikiešša kiäššä šeiččemen tähtie. Hänen šuušta pisti miekka, molommilta puolin hyvin terotettu. Hänen näkö oli kuin kirkaš päiväni korkeimmillah. ₁₇Hänet nähtyö mie kuavuin Hänen jalkoih kuin kuollut.

Ka Hiän laški oikien kiän miun piällä ta šano:

«Elä varaja. Mie olen Enšimmäini ta Viimeni, ₁₈Mie elän. Mie olin kuollut, ka kačo, nyt elän ilmasen ijän, amin. Miula on kuoloman ta tuonelan avuamet. ₁₉Šentäh kirjuta, mitä niät: še, mitä nyt on, ta še, mitä tämän jälkeh tulou. ₂₀Šie nävit šeiččemen tähtie Miun oikiešša kiäššä ta šeiččemen kultajalkaista lamppuo. Niijen peitetty merkityš on tämä: šeiččemen tähtie ollah šeiččemen uškojakunnan anhelit, ta šeiččemen lamppuo, kumpaset šie nävit, ollah ne šeiččemen uškojakuntua.»