Jiävintä Iivanalla 10

₁Šiitä mie tuaš nävin uuvven, väkövän anhelin, kumpani laškeutu taivahašta. Hänellä vuattiena oli pilvi ta hänen piän piällä oli ukonkuari. Hänen näkö oli kuin päiväni ta hänen jalat kuin tulipaččahat. ₂Kiäššä hänellä oli pieni avattu kirjakiärö. Hiän laški oikien jalan meren piällä, vašemen mualla. ₃Hiän karjahti lujalla iänellä, niin kuin leijona ois ärjyn. Kušša hiän karjahti, šeiččemen ukkoista pakasi jyräkällä iänellä. ₄Kun nämä šeiččemen ukkoista oli jyrissen paistu, mie rupesin kirjuttamah. Ka šiitä kuulin taivahašta iänen, mi šano miula: «Pie peitošša še, mitä šeiččemen ukkoista pakasi. Elä kirjuta šitä muistih.»

₅Anheli, kumpasen nävin šeisomašša meren ta muan piällä, nošti kiän taivašta kohti. ₆Hiän pošiutu Šen nimellä, ken eläy ilmasen ijän, Šen, ken luati taivahan, muan ta meren ta kaiken, mitä niissä on. Hiän šano näin: «Aika on lopušša. ₇Tulou päivä, konša šeiččemeš anheli noštau oman torven ta puhaltau šiih. Šilloin käy toteh Jumalan peitošša pietty meininki. Tapahtuu juuri niin, kuin Hiän ilmotti omilla käškyläisilläh, Jumalan viessintuojilla.»

₈Iäni, kumpasen mie jo aikasempah kuulin taivahašta, rupesi tuaš pakajamah miula ta šano: «Mäne tuon anhelin luo, mi šeisou meren ta muan piällä, ta ota avattu kirjakiärö hänen kiäštä». ₉Mie mänin anhelin luo ta šanoin hänellä: «Anna kiärö miula». Hiän vaštasi: «Ota ta šyö še. Še on karkie vačaššaš, vain šuuššaš še maistuu makielta kuin mesi.» ₁₀Mie otin kiärön anhelin kiäštä ta šöin šen. Še maistu miun šuušša makielta kuin mesi, ka konša šöin šen, vačašša tuntu karkielta.

₁₁Hiän šano miula: «Tuaš šiun pitäy einuštua, mitä tulou muailman kanšoilla, mailla, kielillä ta čuariloilla».