Kirjani riimalaisilla 8

₁Niin jotta niitä ei enämpi suutita uatuh, ket ollah Iisussašša Hristossašša. Hyö ei enyä eletä oman riähkähisen luonnon vallašša, kun Henken juohattamina. ₂Niätšen Pyhä Henki, mi antau elämän Hristossan Iisussan omilla, piäšti miut riähän ta šurman vallašta. ₃Jumala ruato šen, mitä Sakona ei voinun, šentäh kun še oli ihmisen riähkähisen luonnon takie voimatoin. Jumala työnsi tänne oman Pojan riähkähisen ihmisen moisena uhriksi riähäštä. Näin Jumala suuti Ihmiseššä ihmisien riähän. ₄Šen Hiän ruato, jotta myö, ket elämmä Henken emmäkä oman riähkähisen luonnon vallašša, eläsimä Sakonan vuatimua Jumalalla kelpuajua elämyä. ₅Ken eläy riähkähisen luonnon vallašša, šillä on šen luonnon mukaset himot. Henken mukah eläjän ihmisen himot ollah Henken mukaset. ₆Riähkähisen luonnon himot tuuvvah kuoloma, Henken juohattama ihmini šuau elämän ta rauhan. ₇Riähkähisen luonnon himot šojitah Jumalua vaštah, šentäh kun ne ei taivuta Jumalan sakonah, eikä ne voijakana taipuo. ₈Ne, ket eletäh riähkähisen luonnon mukah, ei voija olla Jumalalla mieleh.

₉Ka työ še että elä riähkähisen luonnon mukah, vain Henken juohattamina, kun Jumalan Henki elänöy teissä. A še, kellä ei ole Hristossan Henkie, ei ole Hänen oma. ₁₀Kun Hristossa ollou teissä, tiän runko on kuollun riähän tähen, a tiän henki eläy, šentäh kun Jumala hyväkšyy tiät omikseh. ₁₁Jumala noššatti Hristossan kuollehista. Ta kun kerran Hänen Henki eläy teissä, niin Hiän elävyttäy tiänki kuolovaiset runkot tällä Henkelläh.

₁₂Ka niin, vellet, myö emmä ole velašša omalla riähkähisellä luonnolla. Šentäh miän ei tarviče elyä šen tahon mukah. ₁₃Kun elänettä riähkähisen luonnon mukah, työ kuoletta. Kun Henken avulla luatinetta lopun tiän riähkähisillä ruatoloilla, työ šuatta elyä. ₁₄Kaikki ne, ketä Jumalan Henki juohattau, ollah Jumalan lapšie. ₁₅Työ että šuanun orjan henkie, mi panis tiät tuaš varajamah. A työ šaita Henken, kumpani luatiu meistä Jumalan lapšie. Šen Henken vallašša myö karjumma Jumalalla: «Avva! Tuatto!» ₁₆Še Henki Iče tovistau yheššä miän henken kera, jotta olemma Jumalan lapšie. ₁₇Ta kun kerran olemma lapšie, niin olemma perillisieki, Jumalan perillisie yheššä Hristossan kera. Ta kun kerran käršimmä yheššä Hristossan kera, niin Hänen kera šuamma ni šaman jumalallisen valon.

₁₈Mie olen šitä mieltä, jotta tämän nykysen ajan muokat ollah mitättömät šen jumalallisen valon rinnalla, mi vielä tulou näkyvih meissä. ₁₉Kaikki, mitä Jumala on luatin, šuurella innolla vuottau Jumalan lapšien jiäviytymistä. ₂₀Kaiken Jumalan luajitun ošana on katomini. Še ei tapahu heijän omašta tahošta, vain Jumalan tahošta, kumpani heilä šemmosen ošan anto. Kaikella Jumalan luajitulla on kuitenki toivo ₂₁piäššä katomisen vallašta Jumalan lapšien valoh ta valtah. ₂₂Myö tiijämmä, jotta kaikki Jumalan luajittu aina vain ohkau ta muokkautuu niin kuin naini lapšenšuantitušissa. ₂₃Eikä yksistäh kaikki Jumalan luajittu ohka, kun myö niise, kumpasilla on annettu Pyhä Henki tovissukšena uuvvešta elämäštä. Myö ohkamma, kun vuotamma Jumalan lapšekši piäšömistä, miän runkon piäštämistä katomisen vallašta. ₂₄Miät on pelaššettu, še on miän varma toivo. Vain kun toivo ollou jo täyttyn, še enämpi ei ole toivo. Ken toivou šitä, min jo näköy! ₂₅Ka kun toivomma šitä, mitä emmä niä, myö vuotammaki šitä lujina.

₂₆Henki niise auttau meitä, kumpaset olemma heikkoja. Myö kun emmä tiijä, mitä miän pitäis molie ta mitein moliutuo. Ka Henki iče moliutuu miän ieštä šanattomin henkähykšin. ₂₇Ta Jumala, kumpani tuntou kaikki šytämet, tietäy mitä Henki tahtou. Henki niätšen moliutuu Jumalan tahon mukah pyhien puolešta.

₂₈Myö tiijämmä, jotta kaikki koituu niijen parahakši, ket tykätäh Jumalua. Oman tahtoh mukah Jumala kučču hiät omikseh. ₂₉Ne, ketä Hiän oli ieltäpäin valinnun, Hiän jo ieltäpäin erotti tulomah oman Poikah moisiksi. Näin Hänen Poika on enšimmäini lapši šuurešša vellešjoukošša. ₃₀Ne, ketä Jumala ieltäpäin erotti olomah oman Poikah moisie, Hiän ni kučču. Ta ne, ketä Hiän kučču, Hiän ni luati Ičelläh kelpuaviksi. Kenet Hiän luati Ičelläh kelpuaviksi, niillä Hiän ni anto jumalallisen valon.

₃₁Mitä voimma täštä tuumaija? Kun Jumala on miän puolella, ken voit olla meitä vaštah? ₃₂Hiän ei šiäštän omua Poikua, vain anto Hänet kuolomah kaikkien miän puolešta. Eikö Hiän šilloin lahjottais Pojan kera meilä kaikkie muutaki? ₃₃Ken voit viärittyä Jumalan valittuja? Yksistäh Jumala voit, ka Hiän vet on luatin miät Ičelläh kelpuaviksi! ₃₄Ken voit suutie miät uatuh? Yksistäh Hristossa Iisussa voit! Ka Hiän kuoli miän puolešta ta vieläi enämmän: Hänet noššatettih kuollehista, Hiän istuu Jumalan oikiella puolella ta moliutuu miän puolešta! ₃₅Mi voit erottua miät Jumalašta, kumpani tykkyäy meitä? Tuškako vain ahissuš, ajelutko vain nälkä vain alaččomuš, hätäkö vain miekka? ₃₆Pyhissä Kirjutukšissa šanotah näin:

₃₇Kaikissa näissä ahissukšissa meilä antau täyven voiton Hiän, ken meitä tykkyäy. ₃₈Mie olen varma šiitä, jotta mikänä ei voi erottua meitä Jumalašta, kumpani meitä tykkyäy: ei kuoloma eikä elämä, ei anhelit, ei näkymättömät halliččijat, ei mikänä nykyni eikä mikänä tulija, eikä mitkänä muut voimat, ₃₉ei korkevuš eikä šyvyš. Missänä ei ole mitänä, mi vois erottua meitä Jumalan tykkyämiseštä, mi tuli näkyvih Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.