6 LUKU.
Profeetan kutsuminen.
1Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. 3Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat:
"Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot;
kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa".
4Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla.
5Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." 6Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, 7ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu".
8Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut". 9Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle:
'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö,
näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'.
10Paaduta tämän kansan sydän,
koveta sen korvat,
sokaise sen silmät,
ettei se näkisi silmillään,
ei kuulisi korvillaan,
ei ymmärtäisi sydämellään
eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."
11Mutta minä sanoin:
"Kuinka kauaksi aikaa, Herra?"
Hän vastasi:
"Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi,
asumattomiksi,
ja talot tyhjiksi ihmisistä
ja pellot on hävitetty erämaaksi;
12kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas
ja suuri autius tullut keskelle maata.
13Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa,
niin hävitetään vielä sekin.
Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta
jää kaadettaessa kanto,
niin siitäkin:
se kanto on pyhä siemen."
