30 LUKU. 30

₁"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat,

joiden isiä minä pidin liian halpoina

pantaviksi paimenkoiraini pariin.

₂Ja mitäpä hyödyttäisi minua

heidän kättensä voima,

koska heidän nuoruutensa tarmon on

vienyt ₃puute ja kova nälänhätä!

He kaluavat kuivaa maata,

jo ennestään autiota erämaata;

₄he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä,

ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

₅Heidät karkoitetaan ihmisten parista;

heitä vastaan nostetaan hälytys

niinkuin varasta vastaan.

₆Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa,

maakoloissa ja kallioluolissa.

₇Pensaiden keskellä he ulisevat,

nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat —

₈nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt,

jotka on hosuttu maasta pois.

₉Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi,

olen heidän jutuksensa joutunut;

₁₀he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas

eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

₁₁Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen

ja nöyryyttänyt minut,

eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

₁₂Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi;

he lyövät jalat altani

ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

₁₃He hävittävät minun polkuni,

ovat apuna minua tuhottaessa,

vaikka itse ovat ilman auttajaa;

₁₄niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat,

raunioiden alta he vyöryvät esiin.

₁₅Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan;

niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni,

ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

₁₆Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin,

kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

₁₇Yö kaivaa luut minun ruumiistani,

ja kalvavat tuskani eivät lepää.

₁₈Kaikkivallan voimasta

on minun verhoni muodottomaksi muuttunut:

se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

₁₉Hän on heittänyt minut lokaan,

ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

₂₀Minä huudan sinua,

mutta sinä et vastaa minulle;

minä seison tässä,

mutta sinä vain tuijotat minuun.

₂₁Sinä muutut tylyksi minulle,

vainoat minua väkevällä kädelläsi.

₂₂Sinä kohotat minut myrskytuuleen,

kiidätät minut menemään

ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

₂₃Niin, minä tiedän:

sinä viet minua kohti kuolemaa,

majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

₂₄Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa

tahi onnettomuudessa apua huutaa?

₂₅Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa,

eikö sieluni säälinyt köyhää?

₂₆Niin, minä odotin onnea,

mutta tuli onnettomuus;

minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

₂₇Sisukseni kuohuvat lakkaamatta,

kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

₂₈Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;

minä nousen ja huudan väkijoukossa.

₂₉Minusta on tullut aavikkosutten veli

ja kamelikurkien kumppani.

₃₀Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni,

ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

₃₁Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi

ja huiluni sävel itkun ääneksi."