Job 41

₁Älä kuvittele turhia:

sen pelkkä näkeminen paiskaa maahan kenet tahansa.

₂Ei pahinkaan hurjapää ryhdy sitä ärsyttämään.

Kuka voisi mitellä sen kanssa voimiaan!

₃Kuka siis voisi astua minun eteeni

vaatimaan palvelusta palveluksesta?

Eikö kaikki taivaan alla ole minun?

₄Puhun vielä sen jäsenistä,

sen voimasta, sen ihmeellisestä rakenteesta.

₅Kuka on murtanut sen kaksoispanssarin,

kuka on viiltänyt siltä puvun auki?

₆Kuka on avannut ammolleen sen kidan?

Sen hampaat herättävät kaikissa kauhua.

₇Sen selkää kattavat panssarikilvet

kuin piinkovat sinettirivit.

₈Ne ovat tiiviisti kiinni toinen toisessaan,

edes tuuli ei pääse niiden väliin.

₉Ne niveltyvät toisiinsa

kuin liimattuina, koskaan irtoamatta.

₁₀Kun se aivastaa, näkyy leimahdus.

Sen silmät hehkuvat kuin aamuruskon säteet.

₁₁Sen kidasta lyövät lieskat,

tulikipunat sinkoilevat ilmaan.

₁₂Savu suitsuaa sen sieraimista

niin kuin tulella kiehuvan padan alta,

kun tulta lietsotaan.

₁₃Sen henkäys sytyttää hiilloksen liekkeihin,

tulenlieska iskee sen suusta.

₁₄Sen kaula uhkuu voimaa,

sen edellä leviää kauhu.

₁₅Jäntevät ovat sen vatsan lihakset,

kovat kuin metalli, eivät ne anna myöten.

₁₆Kiveä on sen sydän,

kuin myllyn pohjakivi, liikkumaton ja kova.

₁₇Kun se nousee esiin, rohkeimmatkin kauhistuvat

ja pakenevat kuohuvasta vedestä.

₁₈Jos siihen osuu miekka, terä murtuu.

Ei siihen pysty keihäs, ei nuolenkärki eikä kivi.

₁₉Pelkkää olkea on sille rauta,

kuin lahoa puuta on sille pronssi.

₂₀Nuoli ei aja sitä pakosalle,

olkipalloja ovat sille lingon kivet,

₂₁kuin heinänkorsi on sille nuija,

miekan kalskeelle se vain nauraa.

₂₂Sen vatsapuoli on täynnä teräviä nystyjä,

jäljet rannan liejussa ovat kuin äkeen jäljet.

₂₃Se panee syvyydet kiehumaan niin kuin pata kiehuu,

virta pärskyy sen ympärillä kuin tulikuuma rasva.

₂₄Sen perässä kimaltaa vaahto

hopeisena kuin vanhuksen hiukset.

₂₅Ei ole sille vertaa maan päällä!

Luoja jätti sen pelkoa vaille.

₂₆Vahvimpiakin se ylväänä katsoo.

Se on kaikkien petojen kuningas.