Psalmi 78

Kuuntele, kansani, opetustani,

kuunnelkaa tarkasti, mitä teille puhun.

₂Muistuttelen mieliinne vanhaa viisautta,

kertaan kanssanne muinaisia arvoituksia.

₃Olemme niitä kuulleet ja ymmärrämme ne,

sillä esivanhempamme ovat niistä meille kertoneet.

₄Tuleviltakaan sukupolvilta emme niitä salaa,

kerromme niille Jumalan voimasta

ja hänen ihanista ja ihmeellisistä teoistaan.

₅Hän antoi Jaakobille määräyksensä

ja ohjeensa Israelille.

Hän kehotti esivanhempiamme opettamaan ne lapsilleen,

₆jotta seuraavakin sukupolvi tuntisi hänen käskynsä

ja opettaisi ne omille lapsilleen.

Näin hän teki varmistaakseen, että tulevat sukupolvet

₇luottaisivat häneen, muistaisivat hänen tekonsa

ja noudattaisivat hänen käskyjään.

₈Hän halusi varmistaa,

että ne eivät olisi aiempien sukupolvien tavoin

itsepäisiä ja tottelemattomia,

ailahtelevia ja mieleltään Jumalalle uskottomia.

₉Että ne eivät olisi kuin

jousin varustautuneet efraimilaiset,

jotka pakenivat kesken taistelun.

₁₀He eivät pitäneet liittoa,

jonka olivat solmineet Jumalan kanssa,

he kieltäytyivät elämästä hänen opetuksensa mukaisesti.

₁₁He unohtivat Jumalan teot, ihmeet,

jotka olivat saaneet nähdä.

₁₂Ihmeitä tapahtui isiemme silmien edessä

Egyptissä, Soanin tasangolla.

₁₃Jumala jakoi meren kahtia,

pystytti vedet seinämiksi

ja johdatti kansansa meren poikki.

₁₄Hän antoi pilven ohjata heitä päivällä

ja tulen loimun yöllä.

₁₅Autiomaassa hän löi halki kallioita,

näin he saivat juotavaa yllin kyllin.

₁₆Hän sai vedet virtaamaan kalliosta,

ne virtasivat yhtä vuolaasti kuin joissa.

₁₇Kuitenkin kansa jatkoi autiomaassa

Jumalan tahdon uhmaamista,

kapinaansa Korkeinta vastaan.

₁₈He koettelivat Jumalaa

vaatimalla itselleen mieluisaa ruokaa.

₁₉He epäilivät Jumalaa kysyen:

»Kykeneekö hän tosiaankin kattamaan pöydän autiomaahan?

₂₀Hän kyllä iski kalliosta vettä niin, että virrat tulvivat,

mutta pystyykö hän antamaan meille myös leipää

ja kypsentämään lihaa?»

₂₁Kun Jumala kuuli kansansa puheen, hän raivostui.

Tuli leimahti Jaakobin sukua vastaan, viha iski Israelin kansaan.

₂₂He eivät uskoneet Jumalaa,

eivät luottaneet hänen apuunsa.

₂₃Niinpä hän käski pilviä ja avasi taivaan ovet.

₂₄Hän antoi sataa heille ruokaa taivaasta,

₂₅taivaallisten olentojen ravintoa.

Hän lähetti heille ruokaa ylen määrin.

₂₆Sitten Jumala päästi irti itätuulen,

nostatti voimallaan etelätuulen.

₂₇Kansalle alkoi sataa lihaa kuin saavista kaataen,

putoilla taivaalta lintuja yhtä paljon kuin meressä on hiekkaa.

₂₈Jumala antoi niiden pudota heidän leiriinsä,

niitä oli kaikkialla heidän asumustensa ympärillä.

₂₉Näin hän täytti heidän toiveensa.

He söivät ja tulivat liiankin kylläisiksi,

₃₀mutta tyytyväisiksi he eivät tulleet syödessäänkään.

₃₁Silloin Jumala vihastui.

Hän tappoi Israelin parhaat miehet,

löi nuorukaiset maahan.

₃₂Kaikesta huolimatta kansa uhmasi yhä Jumalaa,

he eivät uskoneet hänen ihmeellisiä tekojaan.

₃₃Hän antoi heidän päiviensä loppua turhuudessa,

heidän vuotensa päättyä kauhun vallassa.

₃₄Kun Jumala surmasi kansaa, ihmiset etsivät häntä,

he kääntyivät hänen puoleensa.

₃₅He muistivat, että Jumala on heidän kallionsa,

Jumala, Korkein, heidän vapauttajansa.

₃₆Silti he vain imartelivat häntä ja valehtelivat.

₃₇He eivät olleet hänelle rehellisiä,

eivät he pysyneet uskollisina liitossa Jumalan kanssa.

₃₈Mutta Jumala on myötätuntoinen,

hän antaa rikkomukset anteeksi eikä kylvä tuhoa.

Hän käänsi vihansa pois kansastaan kerta toisensa jälkeen,

ei hän antautunut raivonsa valtaan.

₃₉Hän muisti, että he ovat vain ihmisiä,

pelkkiä ohimeneviä tuulen henkäyksiä.

₄₀Kuinka usein kansa kapinoikaan

Jumalaa vastaan autiomaassa,

murehdutti häntä aavikolla!

₄₁He testasivat häntä yhä uudelleen,

tuottivat tuskaa Israelin Pyhälle.

₄₂Eivät he muistaneet hänen voimaansa sinä päivänä,

jona hän vapautti heidät vihollisten käsistä.

₄₃Sitä päivää, jolloin hän osoitti Egyptissä

tunnustekojensa voiman,

toteutti ihmeelliset tekonsa Soanin tasangolla.

₄₄Hän muutti Niilin vedet vereksi,

virtojen vedet juomakelvottomiksi.

₄₅Jumala lähetti egyptiläisten kimppuun

hyönteisparvia puremaan heitä

ja sammakoita tuhoja aiheuttamaan.

₄₆Hän lähetti tuhohyönteisiä

tekemään lopun heidän sadostaan,

heinäsirkkaparvet hävittämään tieltään kaiken,

mitä he olivat kasvattaneet.

₄₇Rakeilla hän tappoi heidän viiniköynnöksensä,

rankkasateella hän tuhosi heidän viikunapuunsa.

₄₈Taudit iskivät heidän karjaansa,

rutto vei heidän karjalaumansa.

₄₉Hän suuntasi heihin leimuavan vihansa,

lähetti heidän päälleen raivoa, kirouksia ja vaikeuksia,

tuhoa tuovien enkeleiden joukon.

₅₀Jumala antoi vihansa vyöryä,

ei hän säästänyt egyptiläisiä kuolemalta.

Hän antoi heidät kulkutautien temmellyskentäksi.

₅₁Kaikki Egyptin esikoiset hän löi,

tuhosi tulevaisuuden toivot Haamin teltoista.

₅₂Sitten Jumala johdatti kansansa pois Egyptistä,

paimensi sitä autiomaassa kuin lammaslaumaa.

₅₃Hän kuljetti kansaansa turvallisesti,

ei heidän tarvinnut pelätä mitään,

mutta heidän vihollisensa hukkuivat mereen.

₅₄Hän ohjasi heidät pyhään paikkaan,

vuorelle, jonka oli ottanut haltuunsa

oikean kätensä voimalla.

₅₅Hän karkotti vieraat kansat,

mittasi ja jakoi heidän maansa

omalle kansalleen perintömaaksi,

asetti Israelin heimot sitä asuttamaan.

₅₆Kuitenkin hänen kansansa testasi häntä,

kapinoi vieläkin Jumalaa, Korkeinta, vastaan.

He eivät noudattaneet hänen käskyjään,

₅₇vaan kääntyivät omille teilleen.

He olivat yhtä petollisia kuin esivanhempansa,

yhtä epäluotettavia kuin rikkoutunut sotajousi.

₅₈He suututtivat Jumalan uhrikukkuloillaan,

tekivät hänet mustasukkaiseksi muiden jumalien patsaillaan.

₅₉Kun Jumala kuuli heidän teoistaan,

hän raivostui ja hylkäsi kokonaan Israelin.

₆₀Hän jätti autioksi Silon pyhäkköteltan,

asumuksensa ihmisten keskellä.

₆₁Hän jätti vihollisten käsiin liiton arkun,

jossa hänen voimansa ja kunniansa asuvat.

₆₂Kansansa hän jätti vihollisen miekan armoille,

julmistui omiinsa.

₆₃Tuli nielaisi nuoret miehet,

morsiamet jäivät ilman häälauluja.

₆₄Vihollisen miekka tappoi papit,

eivätkä lesket voineet valittaa suruaan.

₆₅Mutta sitten Jumala, Herramme, havahtui

niin kuin nukkuva herää unestaan,

niin kuin sankari selviää humalastaan.

₆₆Hän löi takaisin vihollisensa,

saattoi heidät ikuiseen häpeään.

₆₇Hän hylkäsi Joosefin suvun,

ei hän valinnut Efraimin heimoa.

₆₈Sen sijaan hän valitsi Juudan heimon

ja Siionin vuoren, jota hän rakastaa.

₆₉Vuorelle hän rakensi pyhäkkönsä,

korkean kuin taivas ja vakaan kuin maa,

jonka hän perusti kestämään ikuisesti.

₇₀Hän valitsi palvelijansa Daavidin.

Otti hänet lammastarhasta,

₇₁toi hänet lampaiden ja karitsojen keskeltä

paimentamaan kansaansa Jaakobia ja Israelia, omiaan.

₇₂Daavid paimensi heitä vilpittömin sydämin,

taitavasti hän ohjasi heitä.