Dina
Dina oli Jaakobin ja Lean tytär. Eräänä päivänä hänet raiskasi mies, joka halusi myöhemmin mennä hänen kanssaan naimisiin. Kun Dinan veljet kuulivat tapahtuneesta, he tekivät suunnitelman sisarensa raiskauksen kostamiseksi.
Nimi Dina
Nimi Dina tarkoittaa ”tuomio”. Jaakobin jokaisen pojan kohdalla annetaan selitys heidän nimensä merkityksestä, mutta Dinan kohdalla näin ei ole. Dina ei myöskään itse sano mitään Jaakobin lapsia koskevissa kertomuksissa.
Dina oli Jaakobin
Raiskaus
Eräänä päivänä Dina lähti tapaamaan lähiseudun tyttöjä ja Hamorin poika Sikem raiskasi hänet. Hamor hallitsi Sikemin kaupunkia, jolla oli siis sama nimi kuin hänen pojallaan.
Raiskattuaan Dinan Sikem kaipasi häntä edelleen ja halusi mennä naimisiin hänen kanssaan. Jaakob kuuli, mitä hänen tyttärelleen oli tapahtunut, mutta ei tehnyt mitään.
Dinan veljien kosto
Kun Dinan veljet kuulivat tapahtuneesta, he miettivät suunnitelmaa sisarensa raiskauksen kostamiseksi. He ehdottivat, että kaikki Sikemin kaupungin miehet ja pojat täytyy ympärileikata
Sikemin kaupungin miehet uskoivat Sikemin ja Hamorin puhetta ja suostuvat ehtoihin.
kivulloisina sängyissään. Silloin kaksi Dinan täysveljeä Simeon
Elämästä syrjässä?
Nimi ”Dina” mainitaan tämän jälkeen vain kerran 1. Moos 46:15 nimiluettelossa. Raamattu ei kerro, menikö Dina koskaan naimisiin tai saiko hän lapsia.
Tämä hiljaisuus muistuttaa 2. Sam. 13:1-22 kertomusta Tamarin raiskauksesta. Kun Tamarin velipuoli Amnon oli raiskannut hänet, Tamar muutti asumaan veljensä Absalomin luo ja pysyi yksin lopun elämäänsä. ”Ja Tamar jäi yksinäisenä asumaan veljensä Absalomin taloon.” (2. Sam. 13:20)