Suomen Pipliaseura

14.2.2023 vesper

UT lukukappale

Toimintaohjeita

9Yritä tulla luokseni mahdollisimman pian. 10Demas on näet jättänyt minut ja lähtenyt Tessalonikaan ihastuttuaan nykyiseen maailmanmenoon. Crescens taas lähti Galatiaan, Titus Dalmatiaan. 11Vain Luukas on enää kanssani. Ota Markus mukaasi, sillä hänestä on minulle apua. 12Tykikoksen olen lähettänyt Efesokseen. 13Tuo tullessasi viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luokse. Tuo myös kirjoitukset, varsinkin nahalle kirjoitetut.

14Kupariseppä Aleksandros on tehnyt minulle paljon pahaa. Herra maksaa hänelle hänen tekojensa mukaan. 15Pidä sinäkin häntä silmällä, sillä hän on vastustanut kovasti meidän opetustamme.

16Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, kukaan ei tullut avukseni. Kaikki jättivät minut yksin, mutta ei panna sitä heidän syykseen. 17Herra oli kuitenkin rinnallani. Hän antoi minulle voimaa, jotta voisin täyttää julistajantehtäväni ja kertoa ilosanoman kaikille kansoille. Näin pelastuin leijonan kidasta. 18Herra pelastaa minut vastedeskin kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. Kunnia hänelle ikuisesti! Aamen.

Terveisiä

19Terveisiä Priscalle ja Aquilalle sekä Onesiforoksen perheelle. 20Erastos jäi Korinttiin, mutta Trofimoksen jätin Miletokseen, koska hän oli sairaana. 21Yritä päästä tulemaan ennen talvea. Eubulos, Pudens, Linos, Claudia ja kaikki muutkin veljet ja sisaret lähettävät sinulle terveisiä. 22Herra kanssasi! Hyvyyttä teille!

2. Tim. - 2. kirje Timoteukselle 4:9-22UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä