Suomen Pipliaseura

30.12.2022 vesper

UT lukukappale

15Hän on näkymättömän Jumalan kuva,

joka syntyi ensimmäisenä,

ennen koko luomakuntaa.

16Hänen avullaan luotiin kaikki

taivaassa ja maan päällä:

näkyvät ja näkymättömät,

valtaistuimet ja valtiaat,

henkien vallat ja voimat.

Hän on kaikessa luomisessa mukana,

ja häneen kaikki lopulta palaa.

17Hän oli olemassa ennen kaikkea muuta,

ja hän sitoo kaiken yhteen.

18Hän on pää, ja kirkko on hänen ruumiinsa.

Hän on kaiken lähtökohta.

Hän nousi esikoisena kuolleista,

jotta olisi kaikessa ensimmäinen.

19Jumala antoi koko täyteytensä asua hänessä.

20Jumala loi sovinnon itsensä

ja kaiken muun välille

sekä maan päällä että taivaassa.

Hän teki sen Kristuksen verellä,

joka vuoti ristillä.

Jumalan luoma sovinto

21Ennen tekin olitte tuuliajolla. Olitte vihamielisiä ja pahoilla teillä, 22mutta nyt Jumala on luonut sovinnon, kun Kristus kuoli ruumiillisesti. Jumala tahtoi teidät eteensä pyhinä, moitteettomina ja hyvämaineisina. 23Seiskää vain tukevasti uskon perustalla älkääkä luopuko toivosta, jonka kuulemanne ilosanoma teille antaa. Tämä sanoma on ilmoitettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minä, Paavali, olen sen palveluksessa.

Kol. - Kirje kolossalaisille 1:15-23UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä