Jumala ei nukahtele

Psalmi 121 on tunnettu matkapsalmi, jossa kuvataan kattavasti Jumalan antamaa varjelua ja suojelua. Kun lyhyttä psalmia tutkii syvemmälle, tulee esille myös uskonnonhistoriaa ja muinaisia jumalkäsityksiä.

Psalmi 121 kuuluu matkapsalmeihin ja matkaa voidaan tulkita symbolisesti tai konkreettisesti. Psalmin alussa on ikään kuin pieni dialogi, jossa matkalle lähtijä kysyy, mistä saa avun. Matkalle lähettäjä vastaa, että turvan saa Jumalalta. Vastaus voidaan ulottaa niin elämän mittaiseen matkaan kuin lyhyempäänkin reissuun. Psalmin lopussa luvataan Jumalan varjelua elämän loppuun asti, joka tukee symbolista tulkintaa elämää matkana. Psalmin kuvaamaa matkaa voi tulkita omaksi hengelliseksi kasvukseen, missä rukoilija pyrkii lähemmäksi Jumalaa.

Psalmia on saatettu käyttää alun perin pyhiinvaelluspsalmina, kun on suurten pyhiinvaellusjuhlien aikana lähdetty kohti Jerusalemia. Psalmin sanomaa on sijoitettu myös pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan, kun juutalaisia palasi kotimaahansa.

Psalmissa 121 toistetaan eri sanoin, että Jumala ei nuku. Nukkumattomuus korostaa Jumalan ja ihmisen välistä eroa ja Jumalan ylivoimaisuutta ihmiseen nähden. Jumalan nukkumisella on myös toinen merkitys tekstin syntymisen maailmankuvassa. Muinaisessa Lähi-idässä mesopotamialaisilla pääjumalilla oli nimittäin oikeus nukkua öisin. Suuret jumalat nukkuivat öisin ja pienemmän jumaluudet joutuivat vartioimaan. Se erotti suuret jumalat pienistä. Siksi yö olikin vaarallista aikaa, koska oli epävarmaa, että saavatko pienet jumaluudet hommiansa hoidettua. On aika radikaali väittämä psalmin syntyajankohtana, että Israelin Jumala on suuri jumala ja pääjumala, mutta silti ei nuku. Psalmissa tehdään pesäero sen ajan jumalakäsityksiin.

Uskonnonhistoriassa on ajateltu, että muilla kansoilla on omat jumalansa, mutta Israelin Jumala on Jahve. Tämä maailmankuva huokuu psalmista 121 läpi.

Jumalaa kuvataan suojaavaksi varjoksi psalmin 121 jakeessa viisi. Varjo on asia, joka tulkitaan suomen kulttuurissa ja muinaisen Lähi-idän kulttuurissa hyvin eri lailla. Jos jää jonkun asian varjoon tai joku asia varjostaa sinua tai seuraa sinua kuin varjoa, sitä yleensä pidetään huonona asiana. Psalmit puolestaan ovat kuivan ja helteisen maan lauluja, joissa auringon porottaessa varjo näyttäytyy turvallisena ja viileänä lepopaikkana. Lisäksi varjo on myös määre, joka on liitetty jumaliin ja kuninkaallisiin. Jos olet kuninkaan varjossa, olet kuninkaan suojelussa ja tämän läheisyydessä. Jotain kuninkaan tai jumaluuden suuruudesta ulottuu sinuun. On suuri kunnia ja etuoikeus olla jonkun varjossa.

Psalmin 121 kuudennessa jakeessa sanotaan, että Jumala suojelee auringon ja kuun voimilta. Alkukielellä hepreaksi käytetään sanaa iskeä, eli päivällä aurinko ei iske psalmirunoilijaan eikä yöllä kuu. Psalmit 2024 käännöksen tekijät pohtivat tarkasti, miten tämä ilmaus pitäisi suomentaa. Toki suomeksikin puhutaan auringonpistoksesta ja kuuhulluudesta, mutta mitä tarkoittaa auringon ja kuun isku? Taustalla on psalmin kirjoitusajankohdan kulttuuri, jolloin aurinkoon ja kuuhun liitettiin jumaluuksia ja mystisiä voimia. Psalmissa 121 Jumala suojelee siis rukoilijaa vierailta jumaluuksilta ja niiden pahoilta voimilta.

Jumala ei väsy suojelemaan
Matkaajan laulu

Nostan katseeni vuoria kohti.
Mistä saan avun?
Saan avun Jumalalta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei anna askeleidesi horjua,
sinun suojelijasi ei nukahtele.
Israelin suojelija ei väsy koskaan,
ei ikinä vaivu uneen.
Jumala on turvanasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä hän suojelee sinua
auringon voimilta ja yöllä kuun.
Hän varjelee sinua
kaikelta pahalta,
hän turvaa elämäsi.
Jumala suojelee askeleesi,
lähtemisesi ja tulemisesi,
tästä hetkestä ikuisuuteen.

Psalmi 121, Psalmit 2024

Teksti: Hanna Paavilainen

Artikkeli on kirjoitettu Psalmeista viis -podcastin pohjalta. Jaksossa ”Mikä on Jumalan nimi?” kääntäjät Katja Seutu ja Kirsi Valkama sekä hankkeen projektijohtaja Terhi Huovari avaavat psalmin 23 taustoja.