Käännösnurkka: Jumalan kanteleet

 Kanteleella on erityinen raamatullinen historia: se oli Agricolan Uuden testamentin suomennoksesta 1548 alkaen 1933/1938- suomennoksiin asti käännös harpun tai lyyran kaltaisille soittimille (kr. kithara, hepr. kinnor).

Ei kanteletta arveltu Välimeren maiden soittimeksi. Kanteletutkijan mukaan Agricolan suomennosvalinta johtui kanteleen kulttuurisesta asemasta: “Kanteleen on täytynyt olla tuttu ja läheinen koko suomenkielisellä alueella ja kaikissa säädyissä” (Laitinen 2010). Satojen vuosien aikana kantele sai vahvan aseman virsirunoudessa. Kanteleen kehitys soittimena on oma lukunsa. Kulttuurinen merkitys on toki muuttunut.

1992 suomennoksessa kanteleen tilalla on enimmäkseen harppu. DigiUT:ssa pohditaan, pitäisikö lyyran sijasta Ilmestyskirjassa olla kitara (eri soitin kuin kithara, vaikka sanana siihen pohjautuukin). 1938 kitara tosin löytyi kitharan suomennoksena 1. Kor. 14: 7 “elottomista soittimista” puhuttaessa, vaikka kantele vielä oli Ilmestyskirjan taivaallinen soitin.

Teksti: Katri Tenhunen 

Katri Tenhunen on julkaisujohtaja ja katolisen kirkon edustaja DigiUT:n käännöstyön ohjausryhmässä. Kannel on ollut läheinen soitin Katrin suvussa: äiti on kanteletutkija ja Katri soittaa myös itse kannelta. Julkaistu Piplia 4/2019 -lehdessä.

Käännösnurkka on Piplia-lehden palsta, jossa nostetaan esiin erilaisia näkökulmia ja havaintoja meneillään olevasta raamatunkäännöstyöstä.