Kirje äideille, jotka toivat lapset Jeesuksen luo
Jeesuksen luokse tuotiin lapsia, jotta hän koskettaisi heitä. Jeesuksen oppilaat moittivat tuojia. Tämä harmitti Jeesusta, ja hän sanoi oppilailleen: »Antakaa lasten tulla luokseni. Älkää estäkö heitä, sillä Jumalan valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen. Minä vakuutan teille, että Jumalan valtakuntaan ei pääse kukaan, joka ei ota sitä vastaan niin kuin lapsi.» Hän otti lapset syliinsä ja siunasi heidät panemalla kätensä heidän päälleen.
Rakkaat ystävät, kiitos teille!
Saanhan sanoa teitä ystävikseni, vaikka emme tunne toisiamme, meillähän on paljon yhteistä, varsinkin se, että tahdomme tuoda lapset Jeesuksen luo. Olitte varmaan tavanneet Jeesuksen jo aiemmin, kuunnelleet häntä, ehkä nähneet hänen tekevän ihmeitäkin. Halusitte myös lastenne kokevan jotain siitä ilosta, jota te häntä kuunnellessanne koitte. Hänen ympärillään oli aina paljon väkeä, mutta lapset mahtuisivat kyllä.
Tuskin osasitte odottaa, että teitä estettäisiin tulemasta. Hus, pois! Ei tänne mahdu! Menkää pois! Tämä on vain aikuisille! Ja hätistäjät olivat vielä Jeesuksen ystäviä, joiden kuvittelitte olevan yhtä lempeitä kuin hän. Pelästyittekö? Suutuitteko? Loukkaannuitte? Syytä olisi ollut, ajattelen minä. Ajaa nyt lapset (ja äidit) muka Jeesusta häiritsemästä! Niin yhä tehdään, ajattelen minä. Onneksi Jeesus huomasi, mitä tapahtui, ja otti ohjat. Moitti estäjiä ja pyysi teidät luokseen, otti lapset syliinsä. Ja vielä enemmän: Nosti lapsen tärkeimmäksi. Ymmärsittekö, mitä Jeesus tarkoitti? Tai tietysti äidit ymmärtävät, että lapsi on tärkein, mutta että Jumalallekin.
Tänään minä kiitän teitä, että veitte lapset Jeesuksen siunattaviksi. Ja että, niin uskon, pyysitte mukaanne myös arat, sivuun jääneet äidit ja lapset. Kiitos, että rohkeudestanne lukiessani voin miettiä omaa elämääni äitinä, isoäitinä, Jeesuksen ystävänä. Mietin, miten me tämän ajan äidit ja isoäidit ja kummit ja naapurin tädit tuomme lapset Jeesuksen luo, siunattaviksi. Tuommeko? Myös ne lapset, jotka jäävät sivuun tai joita ei tahdota tai tiedetä tuoda? Enhän vain ole estämässä heitä?
Ajattelen, että meidän aikanamme myös lapsen kaste on hänen viemistään Jeesuksen syliin, siunattavaksi. Ja että nyt Jeesuksen syli on myös ihmisen syli. Mutta pääsevätkö kaikki lapset syliin? Myös ne lapset, joiden elämässä ei ole syliä, johon päästä, ei ketään, joka välittää, puhumattakaan että siunaa? Otanko minä syliin ne lapset, jotka ovat minun elämässäni? Kannanko heidät rukouksessa Jeesuksen siunattaviksi? Ja siunaanko mielessäni myös heitä, jotka kohtaan pihalla, kadulla, kaupassa.
Ystäväni, te äidit Raamatussa, kiitos, että veitte lapset Jeesuksen siunattaviksi. Minäkin vien. Rukouksin. Lapseni ja lastenlapseni, vaikka ovat jo aikuisia. Ja ystäväni, vaikka eivät sitä tiedä, vien Jeesuksen syliin, siunattaviksi. Ja itsenikin, sillä sitä syliä minäkin tarvitsen.
Teksti: Pia Perkiö
Pia Perkiö kirjoittaa raamattumietiskelyt tämän vuoden Piplia-lehteen. Mietiskelyt ovat muodoltaan
kirjeitä Raamatun henkilöille, jotka ovat kohdanneet Jumalan. Heidän kauttaan voi tulla itsekin Jumalan kohtaamaksi. Lue ilmainen Piplia-lehti
