Sanasi on meille leipää
Leivän murtaminen on jännä paradoksi. Vasta kun murran leipää, voin jakaa sitä. Vasta rikottuna, rosoisena, siitä tulee yhteinen elämän leipä. Kokonainen leipä kyllä näyttää kauniilta, mutta silloin se ei vielä ole päässyt varsinaiseen käyttöönsä.
Onko sanan murtamisessa jotakin samaa? Vasta kun Jumalan Sana murtuu osiin, levittäytyy useampaan suuntaan, näyttäytyy rosoisena, siitä tulee yhteinen sana – elävästä elämästä puhuva ja elämää antava Sana. Ja juuri siitä olen kiitollinen, murtuneesta ja jaetusta Sanasta.
Lähden etsimään kiitosta ja kiitollisuutta DigiMarkuksesta. Ajattelen, että voisin löytää sitä paljonkin. Ja ehkä sitä siellä onkin, erityisesti kuvittelen sen nousevan esiin niissä lukuisissa Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisissa, kun hädässä oleva saa avun. Mutta harvoin sitä suoraan mainitaan: hämmästyttävän usein kiitollisuus tuntuu jäävän kuin rivien väliin. Kiireinen Markus ei paljon pysähtele.
Suorina sanoina hän puhuu kiittämisestä vain pari–kolme kertaa. Yllättäen päädyn leivän äärelle: silloin harvoin kun löydän sanan kiitos, se näyttää kuuluvan ruokailun yhteyteen.
Jeesus, olet ottanut käsiisi leivät ja kalat, katsot taivaaseen ja siunaat ne, lausut kiitoksen. Pienet eväät: viisi leipää ja kaksi kalaa (Mark. 6: 30–44), tai seitsemän leipää ja muutama kala (Mark. 8: 1–10). Mutta siunaus ja kiitos saa vaatimattomatkin eväät riittämään tuhansille.
Vähäisistä antimista tulee juhlapöytä, kun ne jaetaan. Jaettu leipä on enemmänkin kuin kaksinkertainen leipä. Silloin tuntuu, kuin joulu olisi jo ovella.
Jeesus, otat viimeisellä aterialla käsiisi leivän ja viinimaljan. Siunaat kiittäen, ja jaat elämän eväät ystävillesi (Mark. 14: 22–25). Yhteys vahvistuu ja lujittuu – murtumisen ja jakamisen synnyttämä yhteys. Sinä murrat leipää ja murrut itse, jotta meidän ei tarvitsisi murtaa itseämme eikä toisiamme. Leipä murtuu puolestamme.
Sinä jaat viinin ja vuodatat vertasi, jottei meidän tarvitsisi enää vuodattaa toistemme verta, vaan voisimme nauttia yhteisen rauhan maljan, kiitollisena rauhan ruhtinaalle. Ja kun sana tästä elämän leivästä kantautuu eteenpäin, sananmuruset synnyttävät kiitollisuutta – ja samalla uutta Sanan nälkää.
Teksti: Mika Aspinen
Raamattumietiskely on julkaistu Piplia-lehdessä 4/2018
