Kirjani kolossalaisilla 2

₁Tiän on hyvä tietyä, mitein äijän vaivua mie niän tiän vuokši ta Laodikijašša ta Ierapolissa eläjien vuokši ta kaikkien muijen vuokši, ket ei ole konšana nähty milma. ₂Toivon, jotta toini toisen tykkyämini luatis hiät rohkeiksi, šitois hiät yhteh ta hyö ruvettais malttamah kaiken šyväšti ta täyvellisešti. Šiitä hyö piäššäh tuntomah Tuatto Jumalan ta Hristossan peittoas's'a, Hänen, ₃kumpasešša on peitettynä kaikki viisahuon ta tiijon uartehet. ₄Šanon tämän, jotta kenkänä ei pettäis teitä lipeillä šanoilla. ₅Vaikka mie runkoššani en ole šielä, henkeššä olen tiän kera. Olen iloni, kun niän, jotta tiän kešeššä on kaikki kunnošša ta jotta teilä on luja uško Hristossah.

₆Kun kerran oletta ottan omakšena Hristossan Iisussan, Hospotin, niin eläkkyä Häneššä. ₇Juurtukkua Häneh, rakentakkua oma elämä Hänen varah ta kašvakkua lujiksi ušošša šen mukah kuin teilä on opaššettu. Muistakkua aina kiittyä kaikešta. ₈Vellet, kaččokkua, jotta kenkänä ei vetäis teitä viäräh šuuntah tyhjällä ta viekkahalla viisahuolla, mi pohjautuu ihmisien perintötapoih ta muailman alkuvoimih eikä Hristossah. ₉Häneššä koko jumaluš on tullun ihmisrunkoh, ₁₀ta Häneššä työ niise oletta kašvan täyteh mittah. Hiän on kaikkien valtojen ta voimien piä. ₁₁Häneh tiät yhisti laitaleikkauš, mi ei ole ihmiskäsin luajittu. Še on Hristossan laitaleikkauš, missä riähkähini luonto jakšetah pois. ₁₂Kaššannašša tiät hauvattih yheššä Hristossan kera. Kaššannašša tiät niise noššatettih eloh yheššä Hänen kera, šentäh kun työ uškoja Jumalah, kumpani omalla voimallah noššatti Hristossan kuollehista. ₁₃Työ olija kuollehie omien riähkien takie ta laitaleikkuamattoman runkon takie, vain Jumala luati tiät eläviksi yheššä Hristossan kera. Hiän prosti meilä kaikki riähät. ₁₄Hiän pyyhki pois kirjutukšen, kumpani kaikkien šen käškyjen kera oli meitä vaštah. Hiän luati šen tyhjäkši nuakliččomalla šen ristih. ₁₅Hiän otti henkivoimilta vallan ta šuatto ne häpieh kaikkien ieššä, kun luati Hristossašta niijen voittajan.

₁₆Šentäh kenkänä ei šua viärittyä teitä šiitä, mitä šyöttä tahi juotta, mitein vietättä pruasniekkoja, uuttakuuta ta pyhie. ₁₇Ne ollah vain šen kuvahaini, mi on tulošša. A Hristossa on tovellini. ₁₈Elkäh teitä muanittakkah kenkänä, ken muka tahtou olla nöyränä ta ken kumartau anhelija ta uppuou šiih, mitä ei ole nähnyn. Šemmosen ihmisen šuahah ylpiekši hänen omat tyhjät ajatukšet. ₁₉Hiän ei pie kiini Hristossašta. Hristossa on piä, kumpani huolehtiu koko runkošta ta pitäy šitä nivelien ta jäntehien avulla tukušša, niin jotta še kašvau Jumalan tahtomalla tavalla.

₂₀Työ kuolija yheššä Hristossan kera ta niin piäsijä muailman alkuvoimien käsistä. Mintähpä šilloin annatta muailman hallita iččienä, aivan kuin vielä eläsijä šiinä? Mintähpä annatta šanuo ičellänä: ₂₁«elä tartu», «elä maissa», «elä koše»? ₂₂Kaikki nämä kiellot ollah šyömiseh nähen, mi šuuhu pantuo häviey. Ne ollah vain ihmisien käškyjä ta opaššukšie. ₂₃Tämmöset käšyt näytetäh viisahilta, šentäh kun niissä on omaluajittuo jumalisutta, ta ne vuajitah nöyryttä ta runkon kurittamista. Ka tovešša ne ollah arvottomie, runkon himoja vaštah niistä ei ole mitänä apuo.