11 LUKU.
Herra vielä armahtaa kiittämätöntä Israelia.
1Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä,
ja Egyptistä minä kutsuin poikani.
2Aina kun kutsujat heitä kutsuivat,
he menivät pois heidän kasvojensa edestä,
uhrasivat baaleille
ja polttivat uhreja epäjumalille.
3Minä opetin Efraimin kävelemään. —
Hän otti heidät käsivarsillensa. —
Mutta he eivät ymmärtäneet,
että minä heidät paransin.
4Ihmissiteillä minä heitä vedin,
rakkauden köysillä;
minä ikäänkuin nostin ikeen
heidän leukapieliltänsä,
kumarruin heidän puoleensa ja syötin.
5Eivätkö he joutuisi jälleen Egyptin maahan,
eikö Assur tulisi heille kuninkaaksi,
koska he eivät ole tahtoneet kääntyä?
6Miekka on riehuva hänen kaupungeissansa,
on hävittävä hänen salpansa,
on syövä syötävänsä,
heidän neuvonpiteittensä takia.
7Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois;
ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti,
ei kenkään heistä ylenny.
8Kuinka minä jättäisin sinut, Efraim,
heittäisin sinut, Israel?
Kuinka jättäisin sinut niinkuin Adman,
tekisin sinulle niinkuin Seboimille?
Minun sydämeni kääntyy, minun säälini herää.
9En minä pane täytäntöön vihani hehkua,
en enää hävitä Efraimia.
Sillä minä olen Jumala enkä ihminen,
olen Pyhä sinun keskelläsi;
en tule minä vihan tuimuudessa.
10Ja he vaeltavat Herran jäljessä.
Hän ärjyy kuin leijona —
niin, hän ärjyy,
ja vavisten tulevat lapset mereltä päin.
11Vavisten he tulevat Egyptistä kuin linnut,
Assurin maasta kuin kyyhkyset,
ja minä saatan heidät asumaan kodeissansa,
sanoo Herra.