9 LUKU. 9

₁Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,

näkee suuren valkeuden;

jotka asuvat kuoleman varjon maassa,

niille loistaa valkeus.

₂Sinä lisäät kansan,

annat sille suuren ilon;

he iloitsevat sinun edessäsi,

niinkuin elonaikana iloitaan,

niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.

₃Sillä heidän kuormansa ikeen,

heidän olkainsa vitsan

ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet

niinkuin Midianin päivänä;

₄ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät

ja verellä tahratut vaipat

poltetaan ja tulella kulutetaan.

₅Sillä lapsi on meille syntynyt,

poika on meille annettu,

jonka hartioilla on herraus,

ja hänen nimensä on:

Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala,

Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

₆Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton

Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa;

se perustetaan ja vahvistetaan

tuomiolla ja vanhurskaudella

nyt ja iankaikkisesti.

Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

₇Herra lähetti sanan Jaakobia vastaan,

ja se iski Israeliin,

₈ja sen sai tuntea koko kansa,

Efraim ja Samarian asukkaat,

mutta he sanoivat ylpeydessään

ja sydämensä kopeudessa:

₉"Tiilikivet sortuivat maahan,

mutta me rakennamme hakatuista kivistä;

metsäviikunapuut lyötiin poikki,

mutta me panemme setripuita sijaan".

₁₀Silloin Herra nostatti sitä vastaan Resinin ahdistajat

ja kiihoitti sen viholliset,

₁₁aramilaiset edestä ja filistealaiset takaa,

ja he söivät Israelia suun täydeltä.

Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut,

ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

₁₂Mutta kansa ei palannut kurittajansa tykö,

eivätkä he etsineet Herraa Sebaotia.

₁₃Sentähden Herra katkaisi Israelilta

pään ja hännän, palmunlehvän ja kaislan,

yhtenä päivänä.

₁₄Vanhin ja arvomies on pää,

mutta profeetta, joka valhetta

opettaa, on häntä.

₁₅Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi,

ja johdettavat joutuivat hämminkiin.

₁₆Sentähden Herra ei iloitse sen nuorista miehistä

eikä armahda sen orpoja ja leskiä,

sillä he ovat kaikki jumalattomia ja pahantekijöitä,

ja jokainen suu puhuu hulluutta.

Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut,

ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

₁₇Sillä jumalattomuus palaa tulena,

kuluttaa orjantappurat ja ohdakkeet

ja sytyttää sankan metsän,

niin että se savuna tupruaa ilmaan.

₁₈Herran Sebaotin vihasta maa syttyy palamaan,

ja kansa on kuin tulen syötävänä;

toinen ei sääli toistansa.

₁₉Ahmivat oikealta, mutta on yhä nälkä,

syövät vasemmalta, mutta eivät saa kylläänsä;

jokainen syö oman käsivartensa lihaa:

₂₀Manasse Efraimia ja Efraim Manassea,

molemmat yhdessä käyvät Juudan kimppuun.

Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut,

ja vielä on hänen kätensä ojennettu.