Hesekiel 7

₂– Ihminen, näin sanoo Herra Jumala Israelin maalle:

Loppu on tullut.

Se kohtaa maan, kaikki sen neljä äärtä.

₃Sinun loppusi on nyt tullut, Israel,

minä syöksen sinuun vihani.

Minä tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan,

käännän iljettävät tekosi sinua itseäsi vastaan.

₄Minun katseessani ei ole sääliä,

minä en sinulle armoa anna.

Minä rankaisen sinua vaelluksesi mukaan,

omat iljettävät tekosi saat osaksesi.

Näin te tulette tietämään, että minä olen Herra.

₅Näin sanoo Herra Jumala:

– Onnettomuuksien onnettomuus!

Se on tullut,

₆loppu on tullut.

Sinä kohtaat loppusi, se on nyt tullut.

₇Nyt on sinun tuhosi hetki, maan asukas.

Aika on tullut, päivä on lähellä.

Sekasorto vallitsee,

vuorilta ei ilohuutoja kuulu.

₈Minun suuttumukseni tulvii ylitsesi,

minä tyhjennän kaiken vihani sinuun.

Minä tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan,

käännän iljettävät tekosi sinua itseäsi vastaan.

₉Minun katseessani ei ole sääliä,

minä en sinulle armoa anna.

Minä rankaisen sinua vaelluksesi mukaan,

omat iljettävät tekosi saat osaksesi.

Näin te tulette tietämään, kuka teitä lyö:

se olen minä, Herra.

₁₀Nyt on se päivä.

Nyt on tullut,

nyt on ehtinyt tuhon hetki.

Vääryys kukoistaa,

julkeus rehottaa,

₁₁jumalattomien väkivalta versoo.

Ei jää heistä jäljelle mitään,

ei heidän korskeasta joukostaan,

ei heidän remuisista juhlistaan.

₁₂Se aika on tullut,

se päivä on nyt!

Älköön ostaja iloitko,

älköön myyjä murehtiko.

Kaikkea kohtaa Herran viha.

₁₃Myyjä ei palaa myymälleen maalle,

vaikka vielä olisikin elossa.

Näin käy heille, tämä ennustus ei raukea.

Kukaan ei voi turvata elämäänsä,

sillä he ovat rikkoneet minua vastaan.

₁₄Puhaltakoot torveen,

sonnustautukoot sotaan,

kukaan ei kuitenkaan taisteluun lähde,

sillä minun vihani hehku kohtaa koko tuon joukon.

₁₅Ulkona miekka,

sisällä rutto ja nälkä.

Joka on kedolla, kaatuu miekkaan,

joka on kaupungissa, nääntyy nälkään ja ruttoon.

₁₆Ja jos jotkut heistä pelastuvat

ja lähtevät vuorille pakoon,

he ovat siellä peloissaan

kuin laakson kyyhkyt,

vaikertavat kaikki syntiensä tähden.

₁₇Heidän kätensä käyvät hervottomiksi,

heidän polvensa tutisevat pelosta.

₁₈He vyöttäytyvät katujan karkeaan pukuun

ja ajavat päänsä paljaaksi.

Kauhu saa heidät vapisemaan,

ja kaikkien kasvoilla kuvastuu häpeä.

₁₉He viskaavat hopeansa kadulle,

heidän kullastaan tulee arvotonta rojua.

Ei heitä pelasta kulta, ei hopea

Herran vihan päivänä.

Ei niistä ole tyydyttämään heidän nälkäänsä,

ei täyttämään heidän vatsaansa.

Juuri niiden tähden he ovat langenneet.

₂₀Prameat korut ovat olleet heidän ylpeytensä,

kullasta ja hopeasta he ovat tehneet iljettävät patsaansa.

Sen tähden minä muutan heidän kalleutensa rojuksi.

₂₁Minä annan ne vieraiden ryöstettäviksi,

annan ne jumalattomien saaliiksi,

ja ne saastuvat muukalaisten käsissä.

₂₂Minä käännän kasvoni heistä pois,

ja muukalaiset saastuttavat ihanan huoneeni,

rosvot astuvat sisään ja häpäisevät sen.

₂₃He panevat toimeen verilöylyn –

tässä maassa, joka jo on täynnä verta,

tässä kaupungissa, joka on täynnä väkivaltaa.

₂₄Minä tuon kansoista pahimmat,

ja ne valtaavat heidän talonsa.

Minä teen lopun heidän voimantunnostaan,

ja heidän pyhät paikkansa häväistään.

₂₅Ahdinko tulee,

turhaan ihmiset etsivät turvaa.

₂₆Tulee onnettomuus onnettomuuden perään,

tuhon viesti tuhon viestin perään.

Turhaan ihmiset anelevat profeetalta näkyä,

papista ei ole opastajaksi,

vanhimmilta loppuvat neuvot.

₂₇Kuningas menettää toivonsa,

ruhtinas on kauhun vallassa,

pelko herpaannuttaa kansalaisten kädet.

Minä annan heille heidän vaelluksensa mukaan,

minä tuomitsen heidät niin kuin he ovat toisia tuominneet.

He tulevat tietämään, että minä olen Herra.