1. Mooseksen kirja 44

₁Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun. ₂Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten.» Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.

₃Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen. ₄Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: ’Miksi olette palkinneet hyvän pahalla? ₅Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette tehneet!’»

₆Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty. ₇He vastasivat: »Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista! ₈Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta? ₉Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!» ₁₀Mies sanoi: »Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta.» ₁₁Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne. ₁₂Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä. ₁₃Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.

₁₄Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan. ₁₅Joosef sanoi heille: »Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat.» ₁₆Juuda vastasi: »Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut.» ₁₇Mutta Joosef sanoi: »Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo.»

₁₈Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi:

»Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun – sinä, joka olet kuin farao. ₁₉Sinä itse kysyit meiltä: ’Onko teillä isää tai veljeä?’ ₂₀Ja me sanoimme sinulle: ’Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.’ ₂₁Sinä sanoit meille: ’Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’ ₂₂Ja me sanoimme sinulle: ’Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.’ ₂₃Silloin sinä sanoit meille: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.’

₂₄»Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut. ₂₅Kun hän sitten kerran sanoi: ’Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää’, ₂₆me vastasimme: ’Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.’ ₂₇Niin isämme sanoi meille: ’Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. ₂₈Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä. ₂₉Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.’

₃₀»Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt, ₃₁niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan. ₃₂Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: ’Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.’ ₃₃Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana. ₃₄Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi.»