Babylonin jumalat sortuvat, Herra pysyy
1Bel sortuu polvilleen, Nebo vaipuu tomuun!
Juhtien selkään, uupuvien eläinten taakaksi
nostetaan nuo juhlasaatossa kannetut patsaat.
2Tomuun ne vaipuvat, polvilleen sortuvat,
eivät ne pysty kantamaan ketään turvaan.
Vankeuteen vaeltaa koko joukko.
3Kuule minua, Jaakobin suku,
koko Israelin heimon jäännös!
Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan
hamasta syntymästänne saakka,
äitinne kohdusta asti!
4Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama,
vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan.
Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen,
minä nostan ja kannan ja pelastan.
5Kehen te minua vertaisitte,
kenet asettaisitte rinnalleni?
Kenen kaltaiseksi te minut katsoisitte,
kuka olisi minun vertaiseni?
6Moni kahmaisee kultaa kukkarostaan,
vaa’alla punnitsee hopeaa
ja palkkaa mestarin tekemään jumalan.
Sitä hän kumartaa, sen eteen heittäytyy,
7sen hän nostaa harteilleen, sitä kantaa,
pystyttää sen paikalleen. Siinä se seisoo,
ei minnekään liiku, ei mihinkään hievahda.
Sitä hän huutaa avuksi, mutta ei se vastaa,
ei pelasta häntä ahdingosta.
8Ottakaa tämä varteen ja olkaa tarkkoina,
pitäkää tämä mielessänne, te luopiot!
9Muistakaa menneitä aikoja, muinaisista alkaen:
minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole.
Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni.
10Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva,
jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä.
Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn,
kaiken, mitä tahdon, minä toteutan:
11Minä kutsuin idästä haukan,
kaukaisesta maasta päätökseni toteuttajan.
Minä olen sanonut sanani ja panen sen toimeen,
olen kaiken suunnitellut ja saatan sen päätökseen.
12Kuulkaa minua, te joilla on pöyhkeä sydän,
te jotka olette kaukana vanhurskaudesta!
13Minun pelastava vanhurskauteni ei ole kaukana,
olen tuonut sen lähelle teitä.
Minun apuni ei ole myöhässä.
Siioniin minä tuon pelastuksen,
Israelille annan kirkkauteni.
