Jesaja 57

₁Vanhurskas menehtyy,

eikä kukaan siitä piittaa,

hurskaat otetaan pois,

eikä se ketään liikuta.

Pahan mahti pyyhkäisee vanhurskaan pois.

₂Mutta rauhan aika tulee.

Ne, joiden tie on suora,

saavat levon.

₃Mutta tulkaa te tänne,

te noidanpenikat,

te huorimusten ja porttojen jälkeläiset!

₄Kenelle te oikein nauratte,

kenelle irvistelette ja näytätte kieltänne?

Itsehän olette rikoksen lapsia,

valheen sikiöitä!

₅Te hehkutte ja hekumoitte tammien alla,

jokaisen viheriöivän puun juurella.

Te teurastatte omia lapsianne purojen partailla,

rotkoissa, kallioiden juurella.

₆Rotkon paadet, sileät ja liukkaat,

ne ovat sinun osasi, sinun kohtalosi, Siion!

Niille olet vuodattanut juomauhrisi,

niille tarjonnut ruokauhrin.

Tätäkö minun pitäisi sietää?

₇Korkealle, ylhäiselle vuorelle,

sinnekin olet levittänyt vuoteesi,

sinnekin olet noussut

uhraamaan teurasuhreja.

₈Oviin ja pieliin olet piirtänyt merkkejäsi.

Totisesti, olet karannut minun luotani,

noussut kukkuloille,

levittänyt vuoteesi

ja tehnyt kaupat noiden kanssa,

joiden vierellä sinä halusta makaat,

joiden miehuutta ihailet.

₉Öljystä kiiltäen sinä vaelsit Molokin luo,

runsaasti käytit voiteitasi,

sinä lähetit lähettejäsi pitkille matkoille,

aina tuonelaan saakka.

₁₀Vaikka olet pitkän tiesi uuvuttama,

et vain ole sanonut: »Turhaa kaikki!»

Aina sinä löydät uutta voimaa,

niin ettet vieläkään ole nääntynyt.

₁₁Ketä sinä niin pelkäsit, ketä niin säikyit,

että petit minua?

Minua et muistanut,

minusta et välittänyt.

Kun olen vaiti, kun olen kätkössä,

sinä et minua pelkää.

₁₂Mutta minä paljastan, millaista on sinun hurskautesi,

millaisia ovat sinun tekosi.

Eivät ne sinua auta.

₁₃Kun huudat apua, pelastaako sinut tuo jumalien joukko,

jonka keräsit kokoon?

Katso: tuuli puhaltaa ne kaikki pois,

henkäys vie ne mukanaan.

Mutta se, joka turvautuu minuun, perii maan

ja saa omakseen minun pyhän vuoreni.

₁₄Herra sanoo:

– Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie,

työntäkää pois esteet minun kansani tieltä!

₁₅Korkea ja Ylhäinen,

hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä,

sanoo näin:

– Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,

mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.

Minä virvoitan murtuneiden hengen

ja herätän eloon nöyrien sydämen.

₁₆En minä ikuisesti ole teihin vihastunut

enkä loputtomiin teitä syytä.

Jos niin tekisin, teidän voimanne herpoaisi

eikä yksikään luoduistani kestäisi minun edessäni.

₁₇Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan,

löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois.

Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä.

₁₈Ne tiet minä olen nähnyt.

Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan,

johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen.

₁₉Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän.

Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas

– sanoo Herra –

ja minä parannan heidät.

₂₀Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri.

Ei se tyynny,

vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua.

₂₁– Jumalattomilla ei ole rauhaa,

sanoo minun Jumalani.