Itkuvirsi hävitetylle Jerusalemille
1Voi! Miten yksin onkaan nyt kaupunki,
ennen niin täynnä väkeä!
Kansojen valtiatar
on kuin leski.
Maitten ruhtinatar
tekee orjan työtä.
2Hän itkee katkerasti yössä,
kyyneleet vierivät hänen poskillaan.
Yksikään hänen ystävistään
ei ole lohduttamassa.
Kaikki ovat hänet pettäneet,
kääntyneet vihollisiksi.
3Kauan sai Juuda jo kärsiä vaivaa ja kurjuutta,
nyt se on vielä viety pois maastaan,
se asuu vieraiden kansojen seassa
eikä lepoa löydä.
Vainoojat saavuttivat Juudan,
pakotietä ei ollut.
4Siionin tiet surevat,
kukaan ei tule juhliin.
Kaikki hänen porttinsa ovat autioina,
hänen pappinsa huokaavat,
neidot valittavat.
Katkera on Siionin kohtalo.
5Hänen vihamiehensä ovat ottaneet vallan,
hänen vihollisillaan ei ole hätää.
Herra itse antaa Siionin kärsiä
sen monien syntien tähden.
Lapsetkin otettiin vangiksi,
vihollinen vei heidät pois.
6Kadottanut on tytär Siion
kaiken loistonsa.
Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat,
jotka eivät laidunta löydä,
jotka voimattomina yrittävät paeta
metsästäjä kintereillään.
7Kurjuutensa ja kodittomuutensa päivinä
Jerusalem muistaa
kaiken sen hyvän, mitä hänellä oli ollut
muinaisista ajoista asti.
Nyt, kun hänen väkensä kaatui vihollisen käsiin,
kukaan ei tullut avuksi.
Viholliset vain pilkaten nauroivat
nähdessään hänen loppunsa.
8Raskaasti on Jerusalem rikkonut,
kaikki surkuttelevat hänen kohtaloaan.
Kaikki, jotka ennen kunnioittivat häntä, nyt halveksivat,
kun näkevät hänet alastomana.
Itsekin hän huokaa
ja kääntää kasvonsa pois.
9Saasta tahrii hänen hameensa liepeet.
»Kuinka näin saattoikaan käydä!»
Syvälle, syvälle hän on vajonnut.
Kukaan ei lohduta häntä.
»Herra, katso minun kurjuuttani!
Katso, kuinka vihollinen ylvästelee!»
10Vihollinen kävi käsiksi
hänen aarteisiinsa.
Hän joutui näkemään,
kuinka muukalaiset tunkeutuivat pyhäkköön,
vaikka sinä, Herra, olit säätänyt,
ettei yksikään muukalainen saa astua seurakuntasi keskelle.
11Jerusalem vaikeroi,
koko Jerusalem etsii ruokaa.
Ihmiset antavat aarteensa leipäpalasta
pysyäkseen hengissä.
»Katso minua, Herra! Katso,
miten onneton olen.»
12Kaikille ohikulkijoille hän huutaa:
»Pysähtykää, katsokaa!
Onko kipua sen kivun vertaista,
joka on kannettavakseni pantu?
Herra rankaisi minua
hehkuvan vihansa päivänä.
13»Korkeudesta Herra lähetti tulen,
painoi sen luihini asti.
Hän levitti verkon jalkojeni ansaksi,
en voinut paeta.
Hän jätti minut virumaan hylättynä,
voimattomana päivästä päivään.
14»Herra piti lukua minun synneistäni,
hänen kätensä solmi ne yhteen
kahleeksi minun kaulaani.
Voimani hän mursi.
Hän jätti minut orjuuteen,
en voi nousta.
15»Herra hylkäsi uljaat soturini,
jotka olivat muurieni sisällä.
Hän kokosi mahtavat joukot minua vastaan
murskaamaan väkevät soturini.
Niin kuin rypäleet poljetaan viinikuurnassa,
niin polki Herra jalkoihinsa neitsyen, tytär Juudan.
16»Kaiken tämän tähden minä itken,
silmäni vuotavat vettä.
Ei ole ketään, joka lohduttaisi,
ei ketään, joka sieluni virvoittaisi.
Kaikki poikani on lyöty maahan,
niin väkevä oli vihollinen.»
17Anoen ojentaa Siion käsiään,
mutta kukaan ei auta häntä.
Herra käski naapurikansat
Jaakobin kimppuun.
Jerusalem on tullut saastaksi
niiden silmissä.
18»Oikein on Herra tehnyt,
olen kapinoinut hänen käskyjään vastaan.
Kuulkaa siis, kaikki kansat,
katsokaa kipuani!
Neidot ja nuoret miehet
on viety vankeina pois.
19»Minä kutsuin ystäviäni avuksi,
mutta he pettivät minut.
Pappini ja vanhimpani kuolivat nälkään
minun muurieni sisällä
etsiessään ruokaa
henkensä pitimiksi.
20»Katso, Herra, mihin hätään olen joutunut!
Sisintäni polttaa tuska,
sydän kääntyy rinnassani –
miten uppiniskainen olenkaan ollut!
Kujilla ja teillä vei miekka minulta lapset,
sisällä taloissa raivosi rutto.
21»Kuule, kuinka minä vaikeroin,
kukaan ei lohduta!
Viholliseni ovat kuulleet onnettomuudestani
ja iloitsevat siitä, että sinä sen lähetit.
Sinä olet antanut tulla päivän, josta varoitit.
Mutta käyköön heidän samoin kuin minun!
22»Tulkoon kaikki heidän pahuutensa
sinun tietoosi!
Tee sinä heille, niin kuin teit minulle
syntieni tähden.
Lakkaamatta minä huokaan,
sydämeni on sairas.»