Päämiesten lahjat pyhäkköteltan vihkiäisjuhlaan
1Kun telttamaja oli saatu pystytetyksi, Mooses pirskotti öljyä sen ja alttarin päälle pyhittäen ne ja kaikki niihin kuuluvat varusteet. Kun hän oli voidellut ja pyhittänyt ne, 2saapuivat paikalle Israelin päälliköt, sukukuntien johtajat, jotka olivat heimojen päämiehiä ja johtivat katsastettuja joukkoja. 3He toivat uhrilahjanaan Herralle kuudet katetut vaunut ja kaksitoista härkää, yhdet vaunut aina kahta päämiestä kohti ja yhden härän kultakin päämieheltä. He toivat lahjansa telttamajan eteen.
4Herra sanoi Moosekselle: 5»Ota vastaan heidän lahjansa käytettäviksi pyhäkköteltan palvelutoimissa ja anna ne leeviläisille sen mukaan, kuin he niitä tehtävissään tarvitsevat.» 6Mooses otti vaunut ja härät ja antoi ne leeviläisille. 7Kahdet vaunut ja neljä härkää hän antoi Gersonin jälkeläisille avuksi heidän palvelutehtävässään. 8Merarin jälkeläisille hän antoi neljät vaunut ja kahdeksan härkää avuksi siinä palvelutehtävässä, jota he suorittivat Aaronin pojan Itamarin johdolla. 9Kehatin jälkeläisille hän ei antanut mitään, koska heidän tehtävänään oli huolehtia pyhistä esineistä, joita heidän kuului kantaa olallaan.
10Päämiehet toivat vihkiäislahjoja myös alttaria varten sinä päivänä, jona se voideltiin. Kun he toivat uhrilahjojaan alttarin eteen, 11Herra sanoi Moosekselle: »Käske päämiesten tuoda uhrilahjansa alttarin vihkiäisjuhlaan yksitellen, kunkin omana päivänään.»
12Ensimmäisenä päivänä toi uhrilahjansa Juudan heimon päällikkö Nahson, Amminadabin poika. 13Hän toi 130 sekeliä painavan hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 14kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 15polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 16syntiuhriksi pukin 17sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Nahsonin, Amminadabin pojan, uhrilahjat.
18Toisena päivänä toi uhrilahjansa Isaskarin päällikkö Netanel, Suarin poika. 19Hän toi 130 sekeliä painavan hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 20kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 21polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 22syntiuhriksi pukin 23sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Netanelin, Suarin pojan, uhrilahjat.
24Kolmantena päivänä tuli Sebulonin heimon päällikkö Eliab, Helonin poika. 25Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 26kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 27polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 28syntiuhriksi pukin 29sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Eliabin, Helonin pojan, uhrilahjat.
30Neljäntenä päivänä tuli Ruubenin heimon päällikkö Elisur, Sedeurin poika. 31Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 32kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 33polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 34syntiuhriksi pukin 35sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Elisurin, Sedeurin pojan, uhrilahjat.
36Viidentenä päivänä tuli Simeonin heimon päällikkö Selumiel, Surisaddain poika. 37Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 38kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 39polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 40syntiuhriksi pukin 41sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Selumielin, Surisaddain pojan, uhrilahjat.
42Kuudentena päivänä tuli Gadin heimon päällikkö Eljasaf, Deuelin poika. 43Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 44kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 45polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 46syntiuhriksi pukin 47sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Eljasafin, Deuelin pojan, uhrilahjat.
48Seitsemäntenä päivänä tuli Efraimin heimon päällikkö Elisama, Ammihudin poika. 49Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 50kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 51polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 52syntiuhriksi pukin 53sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Elisaman, Ammihudin pojan, uhrilahjat.
54Kahdeksantena päivänä tuli Manassen heimon päällikkö Gamliel, Pedasurin poika. 55Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 56kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 57polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 58syntiuhriksi pukin 59sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Gamlielin, Pedasurin pojan, uhrilahjat.
60Yhdeksäntenä päivänä tuli Benjaminin heimon päällikkö Abidan, Gideonin poika. 61Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 62kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 63polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 64syntiuhriksi pukin 65sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Abidanin, Gideonin pojan, uhrilahjat.
66Kymmenentenä päivänä tuli Danin heimon päällikkö Ahieser, Ammisaddain poika. 67Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, joka painoi 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 68kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 69polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 70syntiuhriksi pukin 71sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Ahieserin, Ammisaddain pojan, uhrilahjat.
72Yhdentenätoista päivänä tuli Asserin heimon päällikkö Pagiel, Okranin poika. 73Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, jonka paino oli 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 74kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 75polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 76syntiuhriksi pukin 77sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Pagielin, Okranin pojan, uhrilahjat.
78Kahdentenatoista päivänä tuli Naftalin heimon päällikkö Ahira, Enanin poika. 79Hän toi uhrilahjanaan 130 sekelin painoisen hopeakulhon, hopeisen vihmontamaljan, jonka paino oli 70 sekeliä pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna, molemmat täynnä ruokauhriksi tarkoitettua parhaista vehnäjauhoista ja öljystä tehtyä taikinaa, 80kymmenen sekelin painoisen kultaisen kupin, joka oli täynnä suitsuketta, 81polttouhriksi nuoren sonnin, pässin ja vuoden vanhan karitsan, 82syntiuhriksi pukin 83sekä yhteysuhriksi kaksi nautaa, viisi pässiä, viisi pukkia ja viisi vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat Ahiran, Enanin pojan, uhrilahjat.
84Nämä olivat ne lahjat, jotka Israelin päämiehet toivat alttarin vihkimistä varten silloin, kun se voideltiin: kaksitoista hopeakulhoa, kaksitoista hopeista vihmontamaljaa, kaksitoista kultaista kuppia. 85Kukin hopeakulho painoi 130 sekeliä ja kukin vihmontamalja 70 sekeliä; näissä astioissa oli siis kaikkiaan 2400 sekeliä hopeaa pyhäkkösekelin painon mukaan laskettuna. 86Suitsukkeella täytettyjä kultaisia kuppeja oli kaksitoista; ne painoivat kymmenen sekeliä kukin ja niissä oli kultaa kaikkiaan 120 sekeliä. 87Polttouhrieläimiä oli kaikkiaan kaksitoista nuorta sonnia, kaksitoista pässiä ja kaksitoista vuoden vanhaa karitsaa. Lisäksi tuotiin näiden kanssa annettavat ruokauhrit. Syntiuhriksi oli kaksitoista pukkia. 88Yhteysuhrieläimiä oli kaikkiaan 24 nuorta sonnia, 60 pässiä, 60 pukkia ja 60 vuoden vanhaa karitsaa. Nämä olivat ne vihkiäislahjat, jotka annettiin alttarin voitelemisen jälkeen.
89Kun Mooses meni pyhäkkötelttaan puhumaan Herralle, hän kuuli liitonarkun kannen yläpuolelta kerubien välistä äänen, joka puhutteli häntä. Sieltä Herra puhui hänelle.