Psalmi 39

₂Minä ajattelin: »Olen varuillani,

etten syyllisty puheissani syntiin.

Minä sinetöin suuni, pysyn vaiti,

kun jumalattomia on paikalla.»

₃Niin minä pidin suuni kiinni, olin mykkänä,

minä vaikenin, mutta turhaan:

tuskani vain yltyi.

₄Sydämeni oli kuin tulessa,

huokaukseni olivat kuumat kuin liekki.

Minun täytyi avata suuni ja puhua.

₅Herra, anna minun muistaa,

että elämäni päättyy,

että päivilleni on pantu määrä.

Opeta minua ymmärtämään,

kuinka katoavainen minä olen!

₆Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle,

elämäni on sinun silmissäsi

kuin ohikiitävä hetki.

Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset,

kaikki tyynni. (sela)

₇Ihminen tulee ja menee,

katoaa kuin varjo.

Turhaan hän hyörii ja kokoaa omaisuutta,

ei hän tiedä, kenen käsiin se joutuu.

₈Herra, onko minulla vielä toivoa?

Kaikki on sinun varassasi.

₉Päästä minut kaikista synneistäni,

älä anna minun joutua houkkien häväistäväksi.

₁₀Minä olen nyt vaiti, en avaa suutani,

sillä sinulta tulee kaikki.

₁₁Ota vitsauksesi minun päältäni,

en kestä enää kätesi iskuja.

₁₂Kun sinä kuritat ja rankaiset ihmistä

hänen syntiensä vuoksi,

sinä teet lopun hänen kukoistuksestaan,

niin kuin koi tuhoaa vaatteen.

Vain tuulenhenkäys ovat kaikki ihmiset! (sela)

₁₃Kuule rukoukseni, Herra,

ota vastaan avunhuutoni.

Älä ole kuuro minun itkulleni!

Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa,

olen koditon niin kuin olivat isänikin.

₁₄Käännä pois syyttävä katseesi,

jotta saisin jälleen iloita,

ennen kuin menen pois

eikä minua enää ole.