Juutalaisuuden historiasta ja kirjoituksista löytyy vastakkaisia asenteita eri lailla uskovia ihmisiä ja kansoja kohtaan. Yhtäältä juutalaisen kansan tuli erottautua ympäröivien kansojen uskonnoista ja kulttuureista (esim. Esra 9:12). Toisaalta juutalaisen kansan keskuudessa elävää muukalaista ei saanut sortaa (2. Moos. 23:9,12). Pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaisten tuli edistää asuinmaansa menestystä: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7.) Useat Vanhan testamentin lupaukset tulevasta Messiaasta kuuluivat kaikille kansoille. Abrahamille Jumala sanoi: ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (1. Moos. 26:2).

Uuden testamentin kertomusten mukaan Jeesus rikkoo paikka paikoin Vanhan testamentin ohjeen eristäytyä pakanakansoista. Hän paransi roomalaisen upseerin palvelijan (Matt. 8:5–13), keskusteli samarialaisen naisen kanssa kahdestaan Samarian maaperällä (Joh. 4), vieraili ja toimi eriuskoisten asuttamalla Dekapoliksen alueella (Mark. 5). Tämän päivän tekstissä hän lopulta auttaa sinnikästä kanaanilaista naista. Mutta pääasiallisesti hän toimi vain juutalaisen kansan keskuudessa, ja hänen oppilaansa olivat kaikki juutalaisia. Vasta ylösnousemuksen jälkeen ei-juutalaisista tuli sankoin joukoin Jeesuksen seuraajia.