Suomen Pipliaseura

08.02.2022

Sana

Jeesus parantaa verenvuodosta kärsivän naisen

21Kun Jeesus oli palannut veneellä toiselle puolelle järveä, hänen luokseen rannalle kerääntyi iso väkijoukko. 22Paikalle tuli yksi synagogan johtajista, nimeltään Jairos. Jeesuksen nähtyään hän heittäytyi tämän jalkoihin 23ja anoi: »Tyttäreni on kuolemaisillaan. Tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän paranee ja jää eloon.» 24Jeesus lähti miehen mukaan.

Suuri väkijoukko seurasi Jeesusta ja tungeksi hänen ympärillään. 25Paikalla oli nainen, jota verenvuoto oli vaivannut kaksitoista vuotta. 26Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua. Pikemminkin hänen vointinsa oli jatkuvasti huonontunut. 27Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja lähestyi häntä tungoksessa takaapäin. Hän kosketti Jeesuksen vaatetta, 28sillä hän ajatteli: »Jos pääsen koskettamaan edes hänen vaatteitaan, niin paranen.» 29Verenvuoto loppuikin saman tien, ja nainen tunsi ruumiissaan, että vaiva oli parantunut.

30Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi: »Kuka koski vaatteisiini?» 31Oppilaat sanoivat hänelle: »Mitä järkeä sitä on tällaisessa tungoksessa kysyä?» 32Jeesus kuitenkin katseli ympärilleen nähdäkseen naisen, joka oli tehnyt niin. 33Nainen vapisi pelosta, koska hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja tunnusti hänelle kaiken. 34Jeesus vastasi: »Tyttäreni, sinä paranit, koska luotit minuun. Mene rauhassa, olet päässyt vaivastasi.»

Jeesus herättää tytön kuolleista

35Kun Jeesus vielä puhui naiselle, tuotiin synagogan johtajalle kotoa viesti: »Tyttäresi kuoli. Ei kannata enää haaskata opettajan aikaa.» 36Jeesus kuuli tämän ja sanoi johtajalle: »Älä luovu toivosta. Luota minuun.» 37Jeesus kielsi muita seuraamasta ja otti mukaansa ainoastaan Pietarin ja Jaakobin sekä tämän veljen Johanneksen. 38Kun he tulivat johtajan kotiin, Jeesus näki hälisevän väenpaljouden, joka itki ja valitti kovalla äänellä.

39Jeesus meni sisään ja sanoi: »Miksi te metelöitte ja itkette? Ei lapsi ole kuollut, hän vain nukkuu.» 40Jeesukselle naurettiin. Hän ajoi talosta ulos kaikki paitsi lapsen isän ja äidin sekä seuralaisensa. He menivät huoneeseen, jossa lapsi oli. 41Jeesus otti lasta kädestä ja sanoi: »Talita kuum» eli käännettynä: »Tyttö, minä sanon sinulle: nouse ylös!» 42Tyttö, joka oli 12-vuotias, nousi saman tien ja alkoi kävellä. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. 43Jeesus kielsi heitä jyrkästi kertomasta tapauksesta kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää.

Mark. - Markus 5:21-43UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.16
Seuraa meitä