Martti Lutherin tekstistä ”Isä meidän -rukouksen selitys yksinkertaisille”:

”Ensiksikin tapa: miten meidän on rukoiltava. Tapa on oleva sellainen, että käytetään vähän sanoja, joilla on sitä suurempi ja syvempi merkitys ja tarkoitus. Kuta vähemmän sanoja, sitä parempi rukous. Kuta enemmän sanoja, sitä kehnompi rukous: vähät sanat ja niissä paljon sisältöä, se on kristillistä, paljot sanat ja niissä sisältöä vähän, se on pakanallista. Siksi hän sanoo, ettei teidän tule puhua paljon, kun rukoilette, niin kuin pakanat tekevät. Samoin hän sanoo Joh. 4. luvussa pakananaiselle: ’Jotka Jumalaa rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. Sillä sen kaltaisia rukoilijoita Isä tahtoo.’

No niin, hengessä rukoileminen eli hengellisesti rukoileminen mainitaan ruumiillisen rukouksen vastakohtana ja totuudessa rukoileminen muotorukouksen vastakohtana, sillä muotorukous ja ruumiillinen rukous on ulkonaista muminaa ja huulten tarkoituksetonta höpinää.”

Lutherin kanta on selkeä: hän vastustaa merkityksensä hukanneita muotomenoja. Häneltä voisi silti, mikäli se olisi mahdollista, kysyä, että eikö aito, yhteyttä hakeva rukous ole aina myös kehollista. Luther käyttää ilmausta ”ruumiillinen rukous ”vastakohtana ”hengelliselle rukoilemiselle”. Hän ei kiinnitä huomiota siihen, että rukoilemme me millä tavalla tahansa, rukoilemme aina kehossamme.