Suomen Pipliaseura

1.4.2022 laudes

UT lukukappale

26Jos me näet teemme tietoisesti syntiä opittuamme jo tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalan viholliset.

28Jos joku kieltäytyy noudattamasta Mooseksen lakia, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; tarvitaan vain kahden tai kolmen todistajan lausunto. 29Mitä arvelette, kuinka paljon ankaramman tuomion ansaitsee se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää saastaisena liiton verta, jolla hänet itsensä on puhdistettu, ja loukkaa armollista Henkeä? 30Tunnemmehan me hänet, joka on sanonut:

»Kosto kuuluu minulle, minä maksan tekojen mukaan»

ja:

»Herra tuomitsee kansansa».

31On pelottavaa päätyä elävän Jumalan käsiin. 32Muistakaa kuitenkin menneitä aikoja, jolloin tulitte valoon ja kestitte monet kärsimykset ja kamppailut. 33Toisia teistä pilkattiin ja kidutettiin areenalla, toiset jakoivat heidän kohtalonsa. 34Te kärsitte yhdessä vankien kanssa ja iloitsitte, kun omaisuutenne vietiin. Tehän tiesitte omistavanne jotain parempaa ja pysyvää.

Kestävyys palkitaan

35Älkää siis luopuko rohkeudestanne, sillä se palkitaan aikanaan runsaasti. 36Te tarvitsette kestävyyttä voidaksenne täyttää Jumalan tahdon ja saadaksenne itsellenne sen, minkä hän on luvannut.

37»Vielä vähän aikaa, vain vähän,

niin saapuu hän, joka on tulossa.

Hän ei viivyttele.

38Oikeamielinen palvelijani saa elää,

kun hän uskoo.

Jos hän luovuttaa,

en pidä häntä minään.»

39Me emme kuitenkaan ole tuhoon tuomittuja luovuttajia vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

Hepr. - Kirje heprealaisille 10:26-39UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.23.1
Seuraa meitä