On niin hiljaisia öitä,
että pienen pöllön huuto
kuuluu kaukaa
ja ketun haukahdus mailien
takaa.
Silloin, aamuyön tunteina
makaan hereillä
kuunnellen maininkia,
jossakin Atlantilla syntynyttä,
miten se nousee ja laskee aalto aallolta
kylän pitkään rantaan,
jossa ei näy valoa eikä
kulkijaa.
Silloin tulen ajatelleeksi
Toista, joka myös valvoo
ja jota kohti rukouksemme
saavat virrata,
ei vain näinä muutamina
tunteina vaan päivästä, vuodesta toiseen, ikuisesti.
(R. S. Thomas, ”Toinen”, suom. Liisa Seppänen.)
– – –
Välillä on vaikea tietää, missä tie kulkee. Silloin valvon yöllä. Valvothan kanssani.