On niin hiljaisia öitä,

että pienen pöllön huuto

kuuluu kaukaa

ja ketun haukahdus mailien

takaa.

Silloin, aamuyön tunteina

makaan hereillä

kuunnellen maininkia,

jossakin Atlantilla syntynyttä,

miten se nousee ja laskee aalto aallolta

kylän pitkään rantaan,

jossa ei näy valoa eikä

kulkijaa.

Silloin tulen ajatelleeksi

Toista, joka myös valvoo

ja jota kohti rukouksemme

saavat virrata,

ei vain näinä muutamina

tunteina vaan päivästä, vuodesta toiseen, ikuisesti.

(R. S. Thomas, ”Toinen”, suom. Liisa Seppänen.)

– – –

Välillä on vaikea tietää, missä tie kulkee. Silloin valvon yöllä. Valvothan kanssani.