Suomen Pipliaseura

11.3.2024 Maanantai

Sana

Kahden päivän kuluttua Jeesus lähti Galileaan. Hän oli itse sanonut, ettei profeettaa arvosteta isiensä mailla. Kun hän sitten tuli Galileaan, hänet otettiin innokkaasti vastaan. Galilealaiset olivat olleet Jerusalemissa juhlissa ja nähneet, mitä Jeesus siellä teki. Jeesus tuli taas Kaanaan, missä hän oli muuttanut veden viiniksi. Kapernaumissa oli korkea virkamies, jonka poika oli sairas. Hän kuuli, että Jeesus oli tullut Juudeasta Galileaan. Niinpä hän lähti tapaamaan Jeesusta ja pyysi, että tämä tulisi ja parantaisi hänen poikansa, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi: ”Te ette tosiaankaan usko, jos ette saa nähdä todisteita ja ihmeitä.” Virkamies pyysi: ”Herra, tule mukaani, ennen kuin lapseni kuolee.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene kotiin, poikasi jää eloon.”

Mies luotti Jeesuksen sanaan ja lähti. Jo kotimatkalla hänen palvelijansa tulivat häntä vastaan ja kertoivat, että poika oli elossa. Mies kysyi, milloin poika oli alkanut voida paremmin. Palvelijat kertoivat, että kuume oli laskenut edellisenä päivänä alkuiltapäivästä. Isä ymmärsi sen tapahtuneen juuri silloin, kun Jeesus oli sanonut: ”Poikasi jää eloon.” Hän ja koko hänen talonväkensä alkoivat uskoa Jeesukseen. Tämän toisen todisteen alkuperästään Jeesus siis antoi tultuaan Juudeasta Galileaan. (Joh. 4: 43–54)

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä