Suomen Pipliaseura

11.3.2022 vesper

UT lukukappale

Jeesus kävelee veden päällä

16Tuli ilta. Oppilaat laskeutuivat järven rantaan, 17nousivat veneeseen ja suuntasivat järven poikki Kapernaumiin. Oli jo pimeää, eikä Jeesus ollut vielä palannut heidän luokseen. 18Järvellä tuuli kovaa, ja aallot alkoivat olla vaahtopäisiä. 19Kun oppilaat olivat soutaneet viitisen kilometriä, he näkivät Jeesuksen kävelevän veden pinnalla. Hän lähestyi venettä, ja oppilaat pelästyivät. 20Jeesus sanoi: »Minä se olen. Älkää pelätkö.» 21Oppilaat olisivat päästäneet hänet veneeseen, mutta vene tuli juuri rantaan. He nousivat maihin.

Jeesus, elämän leipä

22Seuraavana päivänä väkijoukko oli yhä järven toisella puolella. Rannalla oli ollut yksi ainoa vene, johon oppilaat olivat nousseet. Ihmiset olivat nähneet heidän lähtevän ilman Jeesusta. 23Tiberiaksesta tuli kuitenkin veneitä lähelle sitä paikkaa, jossa Herra oli lausunut kiitosrukouksen ja jakanut leipää kaikille. 24Ihmiset nousivat veneisiin huomattuaan, ettei Jeesus enää ollut siellä sen enempää kuin hänen oppilaansakaan. He lähtivät etsimään Jeesusta Kapernaumista.

25Etsijät löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät: »Rabbi, milloin sinä tänne olet tullut?» 26Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: Ette te etsineet minua siksi, että olisitte ymmärtäneet ihmeet todisteina minusta. Te etsitte minua siksi, että saitte syödä leipää mahan täydeltä. 27Älkää ponnistelko katoavan vaan pysyvän leivän vuoksi. Ihmisen Poika antaa teille leipää, joka vie ikuiseen elämään. Isä Jumalahan on merkinnyt hänet sinetillään.»

Joh. - Johannes 6:16-27UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.16
Seuraa meitä