Suomen Pipliaseura

15.2.2023 laudes

UT lukukappale

Jeesuksen kylki puhkaistaan

31Oli perjantai, sapattiin valmistautumisen päivä, ja alkava sapatti oli juhlan vuoksi erityisen tärkeä. Siksi juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että tuomittujen sääriluut murskattaisiin ja ruumiit vietäisiin pois. 32Niinpä sotilaat murskasivat sääriluut niiltä kahdelta, jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa – ensin yhdeltä, sitten toiselta. 33Jeesuksen kohdalle tullessaan he kuitenkin huomasivat, että hän oli jo kuollut. Siksi he eivät murtaneet hänen sääriluitaan, 34vaan yksi sotilaista puhkaisi keihäällään hänen kylkensä. Haavasta valui heti verta ja vettä. 35Se, joka näki tämän, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on totuudenmukainen, ja hän tietää puhuvansa totta. 36Näiden tapahtumien tarkoituksena oli näet pyhien kirjoitusten toteutuminen: »Häneltä ei rikota ainoatakaan luuta.» 37Toisessa kirjoitusten kohdassa taas sanotaan: »He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet.»

Jeesuksen hautaaminen

38Jeesuksen kuoleman jälkeen Pilatuksen puheille tuli arimatialainen Joosef. Hän oli Jeesuksen oppilas, mutta salaa, koska pelkäsi juutalaisia. Hän pyysi, että saisi viedä Jeesuksen ruumiin pois. Pilatus antoi luvan, ja Joosef kävi ottamassa ruumiin alas ristiltä. 39Paikalle tuli myös Nikodemos, joka oli kerran käynyt Jeesuksen luona yöllä. Hänellä oli mukanaan yli kolmekymmentä kiloa mirhan ja aaloen sekoitusta. 40Miehet ottivat ruumiin ja käärivät sen liinoihin. He laittoivat mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten hautaamistapoihin kuuluu. 41Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikalla oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, jonne ketään ei ollut vielä haudattu. 42Miehet panivat Jeesuksen siihen, koska oli juutalaisten sapattiin valmistautumisen päivä ja se hauta oli lähellä.

Joh. - Johannes 19:31-42UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.18.6
Seuraa meitä