Kun tuli viideskymmenes päivä pääsiäisestä, helluntai, kaikki olivat kokoontuneet yhteen.

Äkkiä taivaalta kuului kuin kovan tuulen kohina. Ääni täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät jotain, joka muistutti tulen liekkejä. Ne jakautuivat ja laskeutuivat jokaisen päälle. Kaikki täyttyivät Pyhästä Hengestä ja alkoivat puhua itselleen vierailla kielillä sitä, mitä Henki sai heidät julistamaan.

Jerusalemissa oli hurskaita juutalaisia. He olivat lähtöisin kaikista maailman kansoista, ja ääni keräsi koolle suuren väkijoukon. Kaikki hämmästyivät, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kyselivät ihmeissään: ”Eivätkös kaikki nämä puhujat ole galilealaisia? Miten me kaikki kuulemme heidän puhuvan omaa äidinkieltämme? Paikalla on partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia. Täällä on väkeä Mesopotamiasta, Juudeasta, Kappadokiasta, Pontoksesta, Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta. Jotkut ovat käymässä Roomasta. Jotkut ovat juutalaisia ja toiset juutalaisiksi kääntyneitä. On kreetalaisia ja arabialaisia. Silti me kaikki kuulemme heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suurista teoista.” Kaikki olivat ihmeissään ja kyselivät epätietoisina toisiltaan, mistä mahtoi olla kyse. Jotkut kuitenkin arvelivat pilkallisesti: ”Nuo ovat tainneet vetää päänsä täyteen makeaa viiniä!” (Ap.t. 2: 1–13)