Suomen Pipliaseura

21.7.2021 laudesin tekstit

UT lukukappale

Näyt ja ilmestykset

1Nyt on ihan pakko vähän kehuskella, vaikkei kannattaisikaan. Puhun seuraavaksi näyistä ja Herran ilmestymisistä niissä. 2Eräs tuntemani Kristuksen oma siepattiin 14 vuotta sitten kolmanteen taivaaseen. En tiedä, oliko hän silloin omassa ruumiissaan vai poissa siitä – sen tietää vain Jumala. 3-4Tiedän, että tämä mies siepattiin paratiisiin – ruumiissaanko vai ilman sitä, Jumala yksin tietää – ja siellä hän kuuli asioita, joista ihminen ei voi eikä saa puhua. 5Tästä miehestä minä ylpeilen, en itsestäni, paitsi heikkouksistani.

6Vaikka tahtoisinkin kehuskella, en olisi tyhmä, sillä puhun totta. Yritän kuitenkin säästää teidät siltä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin voi nähdä tai minulta itseltäni kuulla. 7Ne näyt kun ovat vielä niin valtaviakin. Siksi olen saanut ruumiiseeni pistävän piikin, jotten ylpistyisi. Saatanan enkeli kurittaa minua pitääkseen minut nöyränä.

8Vetosin kolmesti Herraan, jotta hän ottaisi tuon piikin minusta pois. 9Herra kuitenkin vastasi: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tarvitsee heikkoutta ollakseen täydellinen.» Kehuskelen siis mieluiten heikkouksillani, koska silloin päälleni asettuu Kristuksen voima. 10Siksi siedän heikkouksiani samoin kuin niitä loukkauksia, vaikeuksia, vainoja ja ahdinkoja, joita saan kärsiä Kristuksen vuoksi. Heikkona olen vahva.

Paavali on oikea apostoli

11Olen heittäytynyt tyhmäksi, mutta te pakotitte minut siihen. Teidänhän olisi pitänyt puhua minun puolestani. Vaikka olenkin ihan mitätön, en ole yhtään huonompi kuin nuo mahtavat apostolit. 12Olenhan sitkeästi tehnyt teidän parissanne ihmeitä ja voimatekoja merkiksi siitä, että olen oikea apostoli. 13Millä tavoin te muka olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle? Vain siten, etten ole elänyt teidän kustannuksellanne. Antakaa tämä vääryys minulle anteeksi!

14Olen nyt valmis tulemaan luoksenne kolmannen kerran, enkä aio nytkään elää teidän kustannuksellanne. En halua rahojanne vaan teidät itsenne. Ei lasten pidä kerätä omaisuutta vanhemmilleen vaan vanhempien lapsilleen. 15Kulutan mielelläni omat varani ja uhraan itsenikin teidän vuoksenne. Rakastatteko minua vähemmän siksi, että minä rakastan teitä näin paljon? 16Olkoon sitten niin. Vaivaksi en ole teille ollut.

Olenko tosiaan niin ovela, että olen huijannut teitä? 17Olenko käyttänyt teitä hyväkseni niiden ihmisten avulla, jotka olen lähettänyt luoksenne? 18Kehotin Titusta käymään luonanne, ja lähetin hänen mukaansa yhden veljistä. Ei kai Titus ole käyttänyt teitä hyväkseen? Mehän olemme toimineet yhteisymmärryksessä ja seuranneet samoja jälkiä.

19Olette varmaan jo pitkään ajatelleet, että puolustelemme itseämme teille. Ei suinkaan – me puhumme Jumalan edessä ja Kristuksen nimissä. Rakkaat ystävät, sanon teille kaiken tämän rakentavassa tarkoituksessa. 20Pelkään näet, että sinne saavuttuani huomaan teidän olevan toisenlaisia kuin toivoisin ja että minäkin tuotan teille pettymyksen. Pelkään kohtaavani riitoja, suvaitsemattomuutta, intohimoja, oman edun tavoittelua, panettelua, juoruja, ylimielisyyttä ja levottomuuksia. 21Kunpa Jumalani ei taas nöyryyttäisi minua, kun tulen luoksenne. Kunpa minun ei tarvitsisi murehtia niitä monia, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä ole vieläkään katuneet saastaisuutta, sopimattomia seksisuhteita ja kohtuuttomuutta, joihin ovat syyllistyneet.

2. Kor. - 2. kirje korinttilaisille 12:1-21UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä