₁₃Kun etelätuuli virisi, miehistö uskoi pääsevänsä Foiniksiin. Niinpä he nostivat ankkurin ja purjehtivat aivan Kreetan rannikon tuntumassa. ₁₄Ei mennyt kauan, kun saarelta päin syöksyi hirmumyrsky, jota merimiehet nimittivät koillismyräkäksi. ₁₅Laiva ei kyennyt nousemaan tuuleen, ja niin jouduimme jättäytymään tuuliajolle. ₁₆Viiletimme Kauda-nimisen saaren suojaan. Siellä saimme vaivoin haltuumme veneen, jota olimme vetäneet perässämme. ₁₇Kun vene oli nostettu ylös, laivan ympärille kiedottiin köysiä vahvistukseksi. Merimiehet pelkäsivät ajautuvansa Syrtin hiekkasärkille. Siksi he kiinnittivät laivan keulaan kankaan pitkillä köysillä. Sitten he laskivat kankaan mereen hidastamaan kulkua.

₁₈Kun seuraavana päivänä olimme yhä rajun talvimyrskyn kourissa, miehistö heitti lastia mereen. ₁₉Kolmantena myrskypäivänä he heittivät omin käsin mereen laivan varusteita. ₂₀Mutta kun aurinkoa ja tähtiä ei näkynyt päiväkausiin, ja kova talvimyrsky vain jatkui, kadotimme kaiken toivon pelastumisesta. ₂₁Kun emme enää kyenneet edes syömään, Paavali nousi toisten joukosta ja sanoi: »Hyvät miehet, teidän olisi pitänyt uskoa minua ja olla lähtemättä merelle Kreetalta. Silloin olisitte välttäneet tämän onnettomuuden ja sen tuomat tappiot. ₂₂Älkää kuitenkaan olko huolissanne. Kukaan teistä ei kuole, menetätte vain laivanne. ₂₃Viime yönä minulle näet ilmestyi enkeli sen Jumalan luota, jolle minä kuulun ja jota minä palvon. ₂₄Enkeli sanoi: ’Älä pelkää, Paavali, sillä sinun pitää päästä keisarin eteen. Siksi Jumala suojelee sinua ja kaikkia niitä, jotka purjehtivat kanssasi.’ ₂₅Älkää siis olko huolissanne, miehet. Minä luotan Jumalaan ja siihen, että hänen ilmoituksensa toteutuu. ₂₆Jollekin saarelle meidän pitää ajautua.»

₂₇Tuli neljästoista yö, jonka ajelehdimme Adrianmerellä. Keskiyöllä merimiehet aavistivat meidän lähestyvän maata. ₂₈He mittasivat veden syvyyden luotaamalla ja totesivat sen olevan lähes neljäkymmentä metriä. Vähän ajan päästä he mittasivat uudestaan, ja nyt vettä oli vajaat kolmekymmentä metriä. ₂₉Merimiehet pelkäsivät meidän ajautuvan kallioihin. He heittivät laivan perästä neljä ankkuria ja rukoilivat, että tulisi aamu. ₃₀Sitten he yrittivät paeta laivasta. He laskivat veneen mereen ja olivat muka aikeissa vetää ankkureita keulasta. ₃₁Paavali sanoi sadanpäällikölle ja sotilaille: »Jos nuo eivät pysy laivassa, te ette voi pelastua.» ₃₂Silloin sotilaat katkaisivat köydet ja päästivät veneen menemään.

₃₃Ennen auringonnousua Paavali kehotti kaikkia syömään. »Jo neljättätoista päivää te istutte ruokahaluttomina ettekä syö mitään. ₃₄Siksi neuvon teitä syömään jotain. Se auttaa teitä pelastumaan, sillä kukaan teistä ei menetä edes hiusta päästään.» ₃₅Tämän sanottuaan Paavali otti esiin leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien kuullen. Hän mursi leivästä palan ja alkoi syödä. ₃₆Muidenkin mieliala koheni, ja he ottivat ruokaa. ₃₇Meitä oli laivassa kaikkiaan 276 henkeä. ₃₈Kun kaikki olivat syöneet itsensä täyteen, laivaa kevennettiin heittämällä viljalasti mereen.

₃₉Kun aamu valkeni, merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata. He huomasivat kuitenkin hiekkarantaisen lahden ja päättivät yrittää sinne. ₄₀He katkaisivat ankkuriköydet ja antoivat ankkurien jäädä mereen. Kun myös peräsinten köydet oli irrotettu, keulapurje nostettiin ja kurssi pidettiin kohti rantaa. ₄₁Laiva osui kuitenkin hiekkasärkkään ja juuttui siihen keulastaan kiinni. Perä sen sijaan alkoi hajota aaltojen voimasta.

₄₂Sotilaat saivat ajatuksen tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimaan pakoon. ₄₃Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä laidan yli ja pyrkiä rantaan. ₄₄Toisten hän käski mennä perässä lankkujen ja muiden laivankappaleiden avulla. Lopulta kaikki pääsivät hengissä maihin.