Suomen Pipliaseura

28.9.2022 laudes

UT lukukappale

Rähinä Tessalonikassa

1Paavali ja Silas kulkivat Amfipoliksen ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, missä juutalaisilla oli synagoga. 2Tapansa mukaan Paavali meni sinne ja keskusteli juutalaisten kanssa kolmena sapattina kirjoitusten pohjalta. 3Hän tulkitsi kirjoituksia ja osoitti, että Kristuksen täytyi kärsiä ja nousta kuolleiden joukosta. »Kristus on juuri tämä Jeesus, josta minä teille kerron», Paavali sanoi.

4Jotkut juutalaiset vakuuttuivat ja alkoivat kannattaa Paavalia ja Silasta, samoin iso joukko Jumalaa kunnioittavia kreikkalaisia ja monet ylhäiset naiset. 5Juutalaisten enemmistö kuitenkin raivostui tästä. He kokosivat suuren väkijoukon, johon haalittiin mukaan myös torilla vetelehtivää väkeä, ja aiheuttivat kaupungissa levottomuuksia. He kerääntyivät Jasonin talon eteen ja etsivät Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan tuomittaviksi. 6Kun näitä ei löytynyt, he raahasivat Jasonin ja muutaman uskovan viranomaisten eteen ja sanoivat: »Ne koko maailman sekoittajat ovat nyt tulleet tännekin! 7Jason on ottanut heidät luokseen. He kaikki rikkovat keisarin säädöksiä väittäessään, että on olemassa toinen hallitsija, eräs Jeesus.» 8Nämä puheet saivat väkijoukon ja kaupunginjohtajat kuohuksiin. 9Jasonilta ja muilta pidätetyiltä vaadittiin takuusumma, ja sitten heidät päästettiin lähtemään.

Paavali ja Silas Beroiassa

10Jo seuraavana yönä uskovat auttoivat Paavalin ja Silaksen matkalle Beroiaan. Sinne tultuaan he menivät juutalaisten synagogaan. 11Täällä juutalaiset olivat avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan innokkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö se paikkansa. 12Moni heistä alkoikin uskoa, samoin monet kreikkalaisylhäisöön kuuluvat naiset ja miehet.

13Kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää Paavalin julistavan Beroiassa Jumalan sanaa, he lähtivät rähisemään ja aiheuttamaan levottomuuksia myös siellä. 14Silloin uskovat lähettivät Paavalin rannikolle. Silas ja Timoteus sen sijaan jäivät Beroiaan. 15Saattajat veivät Paavalin Ateenaan asti. He palasivat takaisin ja veivät Silakselle ja Timoteukselle Paavalin käskyn tulla mahdollisimman pian tämän luokse.

Ap. t. - Apostolien teot 17:1-15UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä