Suomen Pipliaseura

29.5.2022 vesper

UT lukukappale

7Kristus on antanut meille kaikille lahjojaan eri tavoin. 8Siksi kirjoituksissa sanotaan:

Hän nousi korkeuteen ottamaan vankeja

ja jakamaan lahjoja ihmisille.

9Mitä tarkoittaa, että Kristus nousi korkeuteen? Sitä, että hän ensin laskeutui maailman pohjalle saakka. 10Hän, joka laskeutui alas, myös nousi kaikkia taivaita korkeammalle täyttääkseen kaiken läsnäolollaan. 11Kristus antoi apostoleja, profeettoja, evankelistoja, ohjaajia ja opettajia 12valmentamaan hänen pyhiä seuraajiaan palvelustehtävään, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

13Kun usko ja Jumalan Pojan tunteminen saavat meidät kaikki yhteyteen toistemme kanssa, meistä tulee aikuisia, Kristuksen täyteyden mittaisia. 14Emme ole enää lapsia, joita kaiken maailman opilliset virtaukset heittelevät ympäriinsä. Viekkaat juonittelijat eivät enää saa meitä pelinappuloikseen.

15Kun me rakkauden avulla pysymme totuudessa, kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, joka on pää. 16Hän liittää koko ruumiin yhteen ja pitää sen koossa jänteiden avulla. Hän saa jokaisen jäsenen toimimaan tarkoituksenmukaisesti, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkauden vallitessa.

Ef. - Kirje efesoslaisille 4:7-16UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.15
Seuraa meitä