Suomen Pipliaseura

30.7.2021 vesperin tekstit

UT lukukappale

Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä

13Samana päivänä kaksi Jeesuksen oppilasta oli matkalla Emmaus-nimiseen kylään, jonne oli Jerusalemista pitkä kävelymatka. 14He puhuivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. 15Kun he juttelivat ja pohdiskelivat, Jeesus itse tuli ja liittyi heidän seuraansa. 16He eivät kuitenkaan kyenneet tunnistamaan häntä.

17»Mitä te täällä oikein mietitte?» Jeesus kysyi. Oppilaat pysähtyivät surullisen näköisinä, 18ja Kleopas-niminen oppilas sanoi: »Taidat olla koko Jerusalemin seudulla ainoa, joka ei tiedä, mitä kaupungissa on viime päivinä sattunut.» 19»Mitä siis?» Jeesus kysyi, ja he kertoivat: »No tämä Jeesus Nasaretilaisen tapaus. Hän oli mahtava mies, profeetta, jonka teot ja puheet olivat voimannäyttöjä Jumalan ja ihmisten edessä. 20Niinpä ylipapit ja kansanjohtajat luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan, ja hänet ristiinnaulittiin. 21Me toivoimme, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin vapaaksi. Tästä kaikesta on kohta kolme päivää, 22mutta nyt ovat joukkoomme kuuluvat naiset saaneet meidät hämmentymään. He menivät varhain aamulla haudalle, 23mutta eivät löytäneet Jeesuksen ruumista. He tulivat ja kertoivat nähneensä näyn, jossa enkelit sanoivat hänen olevan elossa. 24Muutamat meistä lähtivät haudalle ja näkivät sen olevan tyhjä, niin kuin naiset olivat sanoneet. He eivät nähneet Jeesusta.»

25Jeesus sanoi heille: »Voi teitä hidasjärkisiä! Kauanko teiltä kestää uskoa se, mitä profeetat ovat sanoneet? 26Eikö Kristuksen pitänyt kärsiä juuri noin ja saada sitten kunniansa kirkkaudessa?» 27Ja niin Jeesus kävi Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen läpi kaikki kirjoitukset ja selitti oppilaille, mitä hänestä kerrottiin niissä.

28He olivat jo saapumassa kylään, johon olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaa, 29mutta oppilaat kielsivät häntä lähtemästä ja sanoivat: »Jää tänne meidän kanssamme. Onhan päivä jo kohta illassa.» Niin Jeesus meni sisään ja jäi heidän seuraansa. 30Kun he sitten söivät yhdessä, Jeesus otti leivän ja lausui kiitosrukouksen. Hän mursi leivästä paloja ja antoi ne oppilaille. 31Silloin oppilaiden silmät avautuivat ja he tunsivat hänet. Samassa Jeesus kuitenkin katosi heidän näkyvistään. 32He sanoivat toisilleen: »Ilmankos sydämemme oli ihan liekeissä, kun hän puhui meille matkalla ja avasi meille kirjoitusten merkityksen.»

33He lähtivät saman tien ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista apostolia ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. 34Nämä vahvistivat, että Herra oli tosiaan noussut kuolleista ja ilmestynyt Simonille. 35Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunnistaneet Jeesuksen hänen murtaessaan leivästä paloja.

Luuk. - Luukas 24:13-35UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.20
Seuraa meitä